Raidepuolue

View Original

VR peruu kaukojunat tiistaina

VR:n mukaan turvallisuussyistä se joutuu perumaan kaukoliikenteen junavuorot tiistaina 13.2. ratavaurioiden vuoksi.

- Ratavauriot huomattiin maanantaina 12.2. ja niitä paikannetaan parhaillaan yhdessä Väyläviraston kanssa. HSL:n (A, E, I, K, L, P, U ja Y-junat) ja VR:n Lähiliikenteen (R, G, Z, O, M, H, T ja D-junat) vuorot ajetaan normaalisti – ongelma on pystytty rajaamaan tämän alueen ja ko. alueella käytetyn junakaluston ulkopuolelle, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Maanantaina 12.2. havaittiin sekä VR:n että muiden omistamien junakalustojen pyörissä ratavaurion aiheuttamia lovia. Rataverkon ja VR:n kaluston tarkistus aloitettiin välittömästi, mutta “maanantain lakkopäivä on merkittävästi hidastanut tilanteen selvittämistä”.

– Turvallisuussyistä joudumme perumaan kaukojunaliikenteen tiistailta, jotta voimme varmistua kaluston ja radan kunnosta. HSL:n ja VR:n Lähiliikenteen vuorot ajetaan normaalisti, tavaraliikenne pystyy kulkemaan alemmilla nopeuksilla, VR kertoo.

– Pahoittelemme kaukoliikenteen vuorojen peruutuksista matkustajille aiheutuvaa haittaa – tämä päätös on tehty turvallisuussyistä. Teemme taukoamatta töitä yhdessä Väyläviraston kanssa, jotta vika saadaan paikannettua ja liikenne turvallisesti käyntiin mahdollisimman pikaisesti, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä toteaa.

Ratojen kunnossapito-osaston johtaja Jukka P. Valjakka sanoo, että Väylävirasto on suunnitellut tulevalle yölle kattavasti radan tarkastuksia, jotta turvallinen liikenne saadaan varmistettua.

- Junakalustossa havaittujen vikojen johdosta Väylävirasto on lisännyt tarkastuksia, jotta vauriokohdat paikannetaan mahdollisimman nopeasti.