Raidepuolue

View Original

VR luopumassa yksityisraiteista

VR:n omistukseen on jäänyt historiallisista syistä yksityisraiteita, jotka siirtyvät joulukuussa uuteen tytäryhtiöön Raideinfra Oy:hyn sekä Väyläviraston hallintaan. VR edistää aktiivisesti omilla toimillaan raidemarkkinan kasvua ja kilpailua Suomessa sekä toimintaympäristön kilpailuneutraaliutta.

Yksityisraiteilla tarkoitetaan raiteita, jotka eivät ole Väyläviraston hallinnassa ja jotka eivät kuulu valtion rataverkkoon. Suomessa valtion rataverkon ylläpito, kehittäminen ja kunnossapito ovat Väyläviraston vastuulla. Yksityisraiteiden haltijoita ovat esimerkiksi teollisuusyritykset ja satamat. VR-Yhtymä Oyj on omistanut yhteensä noin 60 kilometriä yksityisraiteita, mikä vastaa noin yhtä prosenttia valtion koko rataverkon pituudesta. Yksityisraiteet ovat pääosin liittyneet varikkokiinteistöihin, joiden omistuksesta VR on luopumassa.

VR:n yksityisraiteista noin 16 km siirtyy joulukuussa Väyläviraston omistukseen. Nämä raiteet sijaitsevat Väyläviraston hallinnoiman valtion rataverkon välittömässä läheisyydessä, palvellen mm. radan kunnossapitoa. Loput noin 44 km siirtyy Raideinfra Oy -tytäryhtiöön, jonka VR sääntelyn edellyttämällä tavalla perustaa. Raideinfra Oy:n omistukseen jää toistaiseksi pääosin sellaisia yksityisraiteita, jotka johtavat esimerkiksi junakaluston huoltotiloihin varikkojen edustalla. Ratkaisu on tarkoitettu vain väliaikaiseksi, sillä pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on, ettei VR enää toimisi lainkaan ratainfran haltijana.

VR keskittyy junaliikenteen operointiin

VR keskittyy yhä vahvemmin ydinliiketoimintaansa matkustaja- ja tavaraliikenteen operaattorina. Ratainfran omistus ja junien liikennöinti erotettiin toisistaan jo vuonna 1995 VR:n yhtiöittämisen yhteydessä. Yksityisraiteista luopuminen on osa luonnollista jatkumoa tälle kehitykselle.

VR edistää aktiivisesti kasvavaa, kestävää ja kilpailuun perustuvaa raidemarkkinaa Suomessa. VR on jo aiemmin kertonut, että tavoittelee luopumista asema- ja varikkokiinteistöistään edistääkseen kilpailuneutraaliutta. VR on laittanut myyntiin ylimääräistä kalustoa; liikennekäyttöön soveltuvia vetureita sekä tavara- ja matkustajavaunuja. 

VR:n yksityisraiteiden siirto uuteen Raideinfra-tytäryhtiöön sekä Väylävirastolle tapahtuu rautatieliikenteen aikataulukauden vaihtuessa 15. joulukuuta 2024. Muutos omistussuhteissa toteutetaan niin, että vaikutukset yksityisraiteiden nykyisille käyttäjille, voimassa oleviin käyttösopimuksiin ja käytännön junaliikenteen operointiin minimoidaan.