Raidepuolue

View Original

VR: Koronavuosi vähensi junamatkustamista ennenäkemättömällä tavalla

VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo koronan iskeneen voimakkaasti yhtiöön.

- Vuonna 2020 koronaepidemia vaikutti junamatkustamiseen ja VR Groupin liiketoimintaan ennennäkemättömällä tavalla – ja vaikuttaa edelleen. Matkamäärät romahtivat keväällä hetkellisesti jopa 90 % pitkään jatkuneen kasvun jälkeen. Vaikka kysyntä kesän aikana piristyi jo kahteen kolmasosaan tavallisesta, matkamäärät kääntyivät jälleen syksyllä laskuun epidemian toisen aallon myötä.

- Vuoden päättyessä junissa matkusti alle puolet vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin. Epidemian rajoitustoimet sekä laaja etätyöpainotteinen työskentely vähensivät erityisesti työmatkustusta eikä vapaa-ajan matkustaminen pystynyt paikkaamaan tätä vajetta.

Janssonin mukaan haastava tilanne on edellyttänyt liikennetarjonnan supistamista epidemian kehittyessä, mutta samanaikaisesti on turvattu välttämättömän työ- ja asiointimatkustamisen mahdollisuudet.

- Olemme liikennöineet kysyntään nähden runsaalla vuoromäärällä ja kalustolla sekä huolehtineet tehostetusta siivouksesta. Meillä on ollut yli sadasta eri toimenpiteestä koostuva ohjelma turvallisuuden varmistamiseksi eikä junissa ole todennettu yhtään tartuntaketjua. Olemme tuoneet tarjolle uudenlaisia korona-ajan lisäpalveluita, kuten mahdollisuuden hankkia viereinen paikka tyhjäksi tai tilata annoksia ravintolavaunusta omalle paikalle.

Kilpailu rautateiden henkilöliikenteessä käynnistyi pääkaupunkiseudun HSL-alueelta. VR Matkustajaliikenne operoi jatkossa Helsingin seudun liikenteen tilaamaa lähijunaliikennettä voitettuaan historiallisen tarjouskilpailun keväällä 2020. Muilta osin henkilöliikenteen kilpailu avautui lopullisesti 1.1. 2021 alkaen, jolloin VR:n kaukoliikenteen yksinoikeus päättyi. Taustalla oli VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön vuodelle 2021 tekemä uusi ostoliikenteen sopimusjärjestely, jolla ylläpidetään junaliikenteen palvelutasoa hiljaisemmilla reiteillä.

VR Transpointin tavaraliikenteen osalta epidemian vaikutukset jäivät vuonna 2020 odotettua maltillisemmiksi ja kuljetusmäärät pysyivät poikkeustilanteen keskellä hyvällä tasolla. Tuoteryhmistä etenkin paperin kysyntä laski selvästi. Toisaalta idänliikenne sekä metallin tuoteryhmän kuljetukset kotimaassa kehittyivät vuoden aikana myönteisesti. Talouden ja viennin elpymiseen sekä eri teollisuudenalojen näkymiin liittyy epävarmuutta. Kriisiajan keskellä asiakastyytyväisyys ja turvallisuus nousivat hienosti ennätystasolle. Vuonna 2020 nähtiin rakenteellisia muutoksia, kun Transpoint International (FI) Oy:n Baltian sekä Keski- ja Itä-Euroopan (CEE-maiden) maantielogistiikan liiketoiminta myytiin.

Vallitseva koronaepidemia vaikutti VR FleetCaren liiketoimintaan, etenkin asiakkaiden liikennevolyymien laskun myötä. Kunnossapidon tytäryhtiö keskittyi hakemaan kasvua sekä uusia asiakkuuksia muusta raideliikennekalustosta ja lähialueilta. Osana HSL-kilpailutuksen voittoa VR FleetCare jatkaa HSL:n lähijunien kaluston kunnossapitoa vuoteen 2031. HKL:n metrojen peruskunnostuksen sarjatuotanto lähti käyntiin vuonna 2020.

- Koska yhtiömme toiminta on ollut haasteellisen epidemiatilanteen vuoksi tappiollista, emme ole välttyneet tehostamistoimilta ja laajoilta lomautuksilta. Olemme toteuttaneet konserninlaajuisia toimenpiteitä kassavirran parantamiseksi ja toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. Henkilöstömme on osoittanut esimerkillistä palvelualttiutta kriisin keskellä. Heille kuuluu kiitos laatumittareiden, kuten turvallisuuden, asiakastyytyväisyyden ja täsmällisyyden, hienosta kehityksestä useassa yksikössä.

Vallitsevissa olosuhteissa VR-Yhtymän ylimääräinen yhtiökokous teki 8.9. 2020 päätöksen, jonka mukaan vuodelta 2019 jaetaan osinkoa omistajalle, Suomen valtiolle, enintään 100 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitetun 350 miljoonan sijaan. Samalla päätettiin, että yhtiön hallitus arvioi osingonmaksukykyä vielä uudelleen yhtiön taloudellisen tilanteen kannalta vuoden loppuun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous vahvisti 17.12. osingon määräksi 100 miljoonaa euroa hallituksen esityksen mukaisesti.

Koronaepidemian aiheuttaman kriisin pitkittyessä keskiöön on noussut luottamuksen vahvistaminen joukkoliikenteeseen sekä kestävän liikkumisen edellytyksien varmistaminen.

- Olemme sitoutuneet junaliikenteen ja muun vähäpäästöisen liikkumisen suosion kasvattamiseen pidemmällä aikavälillä. Rataverkon kunto sekä ratakapasiteetin riittämättömyys heikentävät raideliikenteen täsmällisyyttä ja rajoittavat tulevaisuuden kasvua. Positiivinen signaali on, että raideliikenteen infrastruktuurille on osoitettu elvyttävää rahoitusta ja rataverkon pitkäjänteinen kehittäminen on ollut vuoden 2020 aikana aktiivisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa.”

VR Group kertoi 10.2. 2021 etenevänsä uuden lähijunakaluston hankinnassa. Hankinta koskee alustavasti 25 SmX-junaa, joilla korvataan vanhoja, elinkaarensa päässä olevia Sm2-lähijunia ja Eil- sekä Eilf-lähiliikennevaunuja. Kyseessä on EU-hankinta, joka on arvoltaan noin 250 miljoonaa euroa. Lisäksi VR Group käynnistää selvityksen uuden yöjunakaluston hankinnasta, joka sisältäisi 9 makuuvaunua ja 8 autovaunua. Alustava arvio hankinnasta on noin 35–39 miljoonaa euroa.

VR kertoi 4.3. 2021, että Metsä Group on valinnut VR Transpointin Kemiin rakennettavan biotuotetehtaansa raakapuun logistiikkakumppaniksi. Kuljetuksia varten on suunniteltu strategisessa yhteistyössä tehokas ja ympäristöystävällinen kokonaisratkaisu. Raakapuuta kulkee Kemin uudelle tehtaalle rautateitse viisi miljoona kuutiota vuodessa. Kuljetusmäärä vastaa jatkossa kolmannesta kaikista VR Transpointin raakapuukuljetuksista. Uuden sopimuksen myötä VR Transpoint investoi noin 200 uuteen raakapuuvaunuun.

VR Matkustajaliikenne lisäsi edelleen turvallisuustoimenpiteitä junissa ja vastasi asiakkaiden toiveisiin asettamalla toistaiseksi voimassa olevan maskipakon 11.3. 2021 alkaen kaikkiin kauko- ja lähijuniinsa (D-, G-, M-, R-, T- ja Z-junat).

VR ilmoitti 24.3. 2021, että VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson on irtisanoutunut tehtävästään siirtyäkseen Aspo Oyj:n toimitusjohtajaksi. Jansson siirtyy uuteen tehtävään viimeistään lokakuun alusta 2021. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyi välittömästi.

Koronavirusepidemian kehittyminen hallitsee voimakkaasti alkaneen vuoden näkymiä, etenkin VR Matkustajaliikenteessä. Alkuvuoden koronarajoitukset ovat vähentäneet junamatkustusta entisestään erityisesti työmatkustuksen osalta. VR seuraa jatkuvasti tilannetta ja reagoi kysynnän muutoksiin tarvittaessa viikoittain.

Kysynnän odotetaan vilkastuvan kohti loppuvuotta ja koko vuoden matkustuksen kasvavan viime vuodesta. Epävarmuus on kuitenkin suurta ja suunta vahvasti riippuvainen epidemian ja siihen liittyvien rajoitusten kehittymisestä. Merkitystä on sillä, kuinka etätyöskentely ja muut korona-ajan uudet toimintamallit vakiintuvat. Pidemmällä perspektiivillä ilmastoystävällisen raideliikenteen suosio kuitenkin on kasvussa. VR pyrkii aktiivisesti omilla toimillaan ja vastaamalla asiakkaiden odotuksiin kasvattamaan junan kulkumuoto-osuutta.

Konsernitasolla VR Group odottaa liikevaihdon kasvavan ja tuloksen parantuvan viime vuoteen nähden. VR Transpointin volyymeihin odotetaan maltillista kasvua. VR Transpointin osalta alkuvuoden kysyntä on ollut pitkälti normaalilla tasolla, vaikka korona aiheuttaa epävarmuuksia myös tavaraliikenteeseen muun muassa Suomen viennin ja BKT:n kehityksen kautta. VR FleetCaren ulkoisen liikevaihdon odotetaan kasvavan viime vuodesta. VR FleetCare on voittanut kilpailutuksia, joiden toteutus alkaa tai laajenee kuluvan vuoden aikana.

VR Groupin vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös, vastuullisuusraportti sekä GRI-indeksi, palkitsemisraportti, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemispolitiikka 2021 on julkaistu osoitteessa https://2020.vrgroupraportti.fi/fi/.

Tammi–joulukuu 2020 lyhyesti:

  • VR Groupin liikevaihto laski vuonna 2020 –19,3 prosenttia 791,9 (981,7) miljoonaan euroon. Syynä oli koronaepidemia, joka vaikutti erityisesti VR Matkustajaliikenteen liiketoimintaan ja heikensi junaliikenteen matkamääriä merkittävästi keväästä lähtien.

  • VR Groupin liikevoitto oli tammi–joulukuussa –24,6 (137,3) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto, joka ei sisällä kiinteistömyyntien liikevoittovaikutusta, oli –26,1 (105,2) miljoonaa euroa. VR Groupin tilikauden voitto oli –33,1 (278,5) miljoonaa euroa.

  • VR:n kaukoliikenteen matkamäärät laskivat tammi–joulukuussa 45,5 prosenttia. Kaukojunissa tehtiin 8,1 (14,9) miljoonaa matkaa. Turvallisesta junamatkustamisesta huolehdittiin laajalla toimenpideohjelmalla eikä junissa todettu yhtään tartuntaketjua.

  • VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit pysyivät katsauskaudella lähes ennallaan ja olivat 36,6 (36,9) miljoonaa tonnia. Epidemian vaikutukset tavaraliikenteeseen jäivät maltillisiksi vuonna 2020 yleisestä talous- ja vientikehityksen epävarmuudesta huolimatta.

  • VR Group voitti keväällä 2020 HSL-lähiliikenteen tarjouskilpailun niin liikenteen operoinnin kuin junakaluston kunnossapidon osalta. Kilpailu junaliikenteessä käynnistyi lopullisesti muilta osin vuoden 2021 vaihtuessa; taustalla oli VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön ostoliikenteen uusi sopimusjärjestely.

  • Henkilöstön palveluhenkisyys heijastui kriisiajan keskellä asiakastyytyväisyyden, turvallisuuden ja täsmällisyyden myönteiseen kehitykseen konsernitasolla.