Raidepuolue

View Original

VR ja Metsä Group vastuullisuusyhteistyöhön

VR ja Metsä Group kertovat tiedotteessaan, että niillä on tärkeä rooli ympäristösuorituskyvyn ja vastuullisuuden edistämisessä.

- Yhtiöt tiivistävät logistiikkaan liittyvää vastuullisuusyhteistyötään ja ovat sopineet uudesta yhteisestä vuoteen 2030 ulottuvasta tavoitteesta puolittaa yhteistyön piiriin kuuluvien kuljetusten päästöt.

Metsä Groupin tiettyjä nykyisiä maantiekuljetuksia tavoitellaan siirrettävän rautateille. Kaiken kaikkiaan toimenpiteet vastaisivat Metsä Groupille yhteensä noin 14 000 tCO2e:n vuotuista päästövähennystä, mikä vastaa yli 25 000 keskimääräistä rekkakuljetusta.  

- Vastuullisuus on keskeinen osa niin VR:n kuin Metsä Groupin strategiaa. Yhdessä vähennämme liikenteen päästöjä ja vauhditamme matkaa kohti hiilineutraalia Suomea. Raideliikenne on lähtökohtaisesti energiatehokkain ja vähäpäästöisin liikennemuoto ja ratkaisevassa asemassa, kun tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Teollisuuden vahvana tukijalkana mahdollistamme osaltamme asiakkaidemme pääsyn omiin ympäristötavoitteisiinsa, VR:n logistiikkajohtaja Eljas Koistinen toteaa.

Metsä Group ja VR ovat perustaneet yhteisen työryhmän määrittelemään konkreettiset keinot, joilla päästövähennystavoitteeseen päästään. Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi rataverkon sähköistyksiin, junakonseptien tehostamiseen ja uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin käyttöön.

- Yksi Metsä Groupin strategisista vuoteen 2030 ulottuvista kestävän kehityksen tavoitteista on vähentää oman toimintamme fossiilisia päästöjä ja materiaaleja. Tehtaiden osalta olemme tavoitteen toteuttamisessa jo varsin pitkällä ja haluamme saavuttaa vastaavia kehitysaskelia myös toimitusketjussamme. VR on Metsä Groupille tärkeä kumppani niin puuraaka-ainelogistiikassa kuin tuotelogistiikassa. Yhdessä voimme saavuttaa merkittäviä ympäristösuorituskyvyn parannuksia, Metsä Groupin hankinta- ja logistiikkajohtaja Jari Voutilainen sanoo.

Vuosittain raiteilla liikkuu VR:n toimesta noin 5 miljoonaa kuutiometriä Metsä Groupin puuta ja mekaanisia puutuotteita ja 2,1 miljoonaa tonnia muita metsäteollisuustuotteita, kuten sellua ja kartonkia. Metsä Groupin käynnissä olevien investointien myötä kuljetusmäärät kasvavat.