Raidepuolue

View Original

VR: Hiihtolomasesonkina junissa 750 000 matkustajaa

Hiihtolomasesonki käynnistyy tulevana viikonloppuna. Kolmelle viikolle alueittain jakautuvat lomat näkyvät junissa ja yhteensä VR odottaa hiihtolomasesongin aikana kotimaan juniin noin 750 000 matkustajaa. Menoliikenne käynnistyy etelän hiihtolomien myötä ystävänpäiväperjantaina 14.2. jatkuen vilkkaana sunnuntaihin 16.2. saakka. Suosituimpien päivien yöjunat pohjoiseen alkavat olla täynnä, mutta viikolla tilaa on vielä makuupaikoilla hyvin. Päiväjunissa on vielä piakkoja lähes kaikilla vuoroilla.

Perjantait jatkavat menoliikenteen suosituimpina matkustuspäivinä aina maaliskuulle 6.3. saakka. Paluuliikenteessä vilkkain piikki osuu pohjoisesta etelään palaaville viikonlopulle 21.-23.2.

Moni ottaa auton mukaan matkalle pohjoiseen. Vaikka osa autopaikoista on jo varattu loppuun, on hyvä muistaa, että auto voi kulkea perille eri junassa kuin missä itse matkustaa.

Päiväjunissa on vielä hyvin tilaa koko sesongille, ainoastaan viikonloppujen suosituimmat vuorot alkavat olla täynnä. Joulukuussa junaliikenteeseen lisättiin runsaasti uusia vuoroja ympäri Suomen.

Vaikka moni suuntaa perinteisesti hiihtolomalla Lapin hangille, jakautuvat suosituimmat reitit tasaisesti ympäri Suomen.

- Hiihtolomien suosituimmat reitit suuntautuvat näillä näkymin perinteisen Lapin lisäksi myös muun muassa Helsingistä Tampereelle, Turkuun ja Jyväskylään. Olemme valmistautuneet lomalaisiin junissa ja ravintolavaunut on täytetty muun muassa tuhansilla ruoka-annoksilla sekä suolaisilla ja makeilla kahvileivillä, VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä sanoo.

- Kahvia olemme valmiina tarjoamaan useita kymmeniä tuhansia kuppeja. Menoliikenteen alkaessa ilahdutamme asiakkaitamme Helsingin, Tampereen ja Rovaniemen asemilla saattelemalla lomalaiset matkaan pienten karkkiyllätysten kera. Matkan aikana kannattaa maistaa ravintolavaunun herkullisia, pienleipomon valmistamia laskiaispullia.

Tampereen ja Turun reittien suosiota selittää osin arjen työmatkustus. Hiihtolomasesonki kasvattaa kuitenkin selvästi matkustusta Seinäjoelle, Joensuuhun ja Ouluun. Kuopio ja Vaasa houkuttelevat matkustajia tavallista enemmän.

- Mukavaa lomatekemistä ja -kohteita voi löytää vaikka naapurikaupungista, sillä esimerkiksi kylpylöitä, erilaisia liikunta-aktiviteetteja ja kulttuurielämyksiä on hyvin tarjolla ympäri Suomea. Etelä-Suomen lumettoman talven ulottumattomiin voi paeta näppärästi yöjunalla, jolloin loma alkaa jo laiturilta. Matka Lappiin kestää vain makoisten yöunien verran.