Raidepuolue

View Original

VR Groupin liikevaihto ja liikevoitto kasvussa

VR:n tammi−syyskuun liikevaihto oli 935,4 (1-9/2017: 923,5) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 1,3 prosenttia. Liikevoitto oli 93,8 (82,5) miljoonaa euroa eli 10,0 (8,9) prosenttia liikevaihdosta. 

Junamatkustuksen matkamäärät kasvoivat 1,8 prosenttia 64,1 (63,0) miljoonaan matkaan. VR Transpointin kuljetusmäärät kasvoivat 2,7 prosenttia 33,0 (32,1) miljoonaan tonniin.

VR Trackin suunnitteluliiketoiminnassa työt jatkuivat vilkkaana mm. Tampereen raitiotie- ja Raidejokeri-alliansseissa. Syyskuussa VR Track voitti rantaradan päällysrakenneurakan Pohjankuru-Salo-rataosuudella.

- Yhtiömme hyvä vire sekä tuloksen että liikevaihdon osalta on jatkunut tänä vuonna. On erityisesti ilahduttavaa, että junaliikenteen suosio matkamäärillä ja tonneilla mitattuna kasvoi edelleen. Jatkamme toimenpiteitä asiakaskokemuksen parantamiseksi ja operatiivisen tehokkuuden kehittämiseksi. Lokakuussa kerroimme, että norjalainen NRC Group ja VR Track yhdistävät toimintonsa. Tämän järjestelyn myötä toteutamme tavoitteemme muodostaa VR Trackistä johtava pohjoismainen raideinfratoimija. Osana kauppahinnan maksua VR Groupista tulee NRC Groupin suurin omistaja ja olemme erittäin innoissamme meille tarjoutuvista mahdollisuuksista tämän uuden yhtiön suurimpana osakkeenomistajana, toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo.

Matkustajaliikenteen liikevaihto nousi tammi-syyskuussa 1,0 prosenttia 414,5 (410,4) miljoonaan euroon. Junaliikenteen matkamäärät kasvoivat 1,8 prosenttia ja olivat 64,1 (63,0) miljoonaa matkaa. Eniten matkamäärissä mitattuna kasvoi kotimaan kaukoliikenne, kasvua 6 prosenttia. Linja-autoliikenteen matkamäärät laskivat 11,8 prosenttia 26,8 (30,4) miljoonaan matkaan. Vertailuvuoden matkamääriä kasvatti Länsimetron viivästymisen vuoksi ajettu korvausliikenne.

Junamatkustajien tyytyväisyys pysyi kaukoliikenteessä hyvällä tasolla. Palvelua suosittelevien asiakkaiden osuus etenkin paljon matkustavien keskuudessa koheni katsauskauden lopussa, koska liikenteen täsmällisyys parani. Eniten kiitosta annettiin henkilökunnan ammattitaidosta, hyvästä ja ystävällisestä palvelusta sekä matkustusturvallisuudesta. Entistä täydemmät junat sekä matkatavaratilojen riittävyys koettiin täsmällisyyden ohella haasteeksi.

Lähiliikenteen täsmällisuus on hyvällä tasolla: 95,4 prosenttia 3 minuutin enimmäismyöhästymisellä mitattuna. Erityisen täsmällisesti on sujunut HSL-alueen liikenne. Syyskuussa lähiliikenteen täsmällisyyttä heikensi Helsingin asetinlaitteen vika sekä Helsingin liikenteenohjauksen hallitsematon sähkökatko. Kotimaan kaukoliikenteen täsmällisyys on jäänyt tavoitteista ja on vuoden alusta laskettuna 79 prosenttia 5 minuutin enimmäismyöhästymisellä mitattuna. Kaukoliikenteen täsmällisyyttä ovat jo pidempään rasittaneet Liikenneviraston vastuulla olevan ratainfran heikentynyt kunto sekä sen parantamiseksi tehtävät ratatyöt. Syyskuussa täsmällisyys oli kuitenkin parantunut tasolle 85,9 prosenttia.

VR Transpointin liikevaihto kasvoi 5,2 prosenttia ja oli 305,9 (290,8) miljoonaa euroa tammi−syyskuussa. Kuljetusmäärät kasvoivat 2,7 prosenttia ja olivat 33,0 (32,1) miljoonaa tonnia. Talouden hyvä vire on jatkunut läpi vuoden, ja varsinkin kotimaan raakapuun sekä transitoliikenteen kysyntä on ollut erityisen vahvaa. Metsäteollisuuden tuotteissa kuljetusvolyymeja ovat nostaneet hyvä markkinatilanne sekä erityisesti kasvaneet sellukuljetukset Äänekosken uuden biotuotetehtaan vetämänä. Idän tuontiliikenteessä on edelleen ollut voimakasta volyymivaihtelua ajoittaisten raaka-aineiden saantivaikeuksien vuoksi. Lisäksi projektiluonteiset kaasuputkikuljetukset loppuivat elokuussa.

Kotimaan maantielogistiikan kuljetusten kysyntä on ollut vakaata, mutta liikevaihto on jäljessä viime vuoden tammi-syyskuun tasosta. Varastoliiketoiminnan liikevaihto on viime vuotta edellä hyvän alkuvuoden ansiosta. Kansainvälisen maantielogistiikan kokonaisliikevaihto ylitti edeltävän vuoden tammi-syyskuun tason.

VR Transpointin alkuvuonna heikentynyt toimitusvarmuus on parantunut merkittävästi kolmannen vuosineljänneksen aikana, mikä on vastaavasti parantanut alkuvuodesta heikentynyttä asiakastyytyväisyyttä.

VR Trackin liikevaihto laski 4,0 prosenttia ja oli 207,7 (216,4) miljoonaa euroa tammi−syyskuussa. Pääsyy liikevaihdon laskuun oli Ruotsin rakentamisen aiempaa vähäisempi projektien määrä ja ratamateriaalien kysynnän lasku.

Tammi-syyskuun tärkeimpiä tapahtumia olivat rakentamisliiketoiminnan nyt jo valmistumassa olevan Misi-Kemijärvi -välin päällysrakenne- sekä Raaseporin matkakeskus -urakoiden voitot. Syyskuussa VR Track voitti rantaradan Pohjankuru-Salo -välin päällysrakenneurakan. Kunnossapitoliiketoiminta teki sopimuksen Liikenneviraston kanssa ratakunnossapitoalue 7:n optiovuosien käyttämisestä, ja kunnossapitoalue 2:n allianssissa sovittiin toiseen vaiheeseen siirtymisestä. Tampereen raitiotieallianssissa VR Track teki yhdessä YIT:n, Pöyryn ja Tampereen kaupungin kanssa sopimuksen kehitysvaiheesta 2. Suunnitteluliiketoiminnassa työt jatkuivat vilkkaana mm. Tampereen raitiotie- ja Raidejokeri-alliansseissa ja käyttöaste pysyi korkeana. Ratamateriaalipalvelut keskitettiin uuteen logistiikkakeskukseen Tampereelle.

VR Trackin asiakastyytyväisyys on pysynyt hyvällä tasolla.