Raidepuolue

View Original

VR Group Oyj myy 11 junayksikköä Suomen Lähijunat Oy:lle

VR Group Oyj myy 11 Sm2-junayksikköä Suomen Lähijunat Oy:lle. Sopimus allekirjoitettiin 6.9. Junien myynti tukee VR Groupin vastuullisuustavoitetta kaluston huolellisesta käytöstä elinkaaren loppuun saakka.

VR Group ilmoitti helmikuussa päätöksestä, että se tulee jatkossa asettamaan myyntiin kaluston, jolle se on antanut kierrätyspäätöksen.

- Kaikessa kalustossamme ja sen käytössä pyrimme aina kokonaisvaltaiseen elinkaaren käyttöön, varmistaen näin myös kaluston käytön kestävän kehityksen tavoitteidemme mukaisesti. Nyt myytävä kalusto ei sellaisenaan sovellu raideliikennekäyttöön. Kalustostrategiassamme pyrimme investoimaan uuteen kalustoon, joka on tehokkaampaa, varmatoimisempaa sekä vastaa paremmin tämän päivän tarpeita muun muassa esteettömyyden ja matkustusmukavuuden suhteen. Investoimme 12 miljoonaa euroa Sm2-kalustoon ja yli 250 miljoonaa euroa uusiin SmX-juniin, matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola kertoo.

Kaupan kohteena olevia Sm2-junia on valmistettu yhteensä 50 yksikköä vuosina 1975–1981. VR on poistanut käytöstä 14 yksikköä, ottaen niistä käyttöön tarpeelliset osat ennen kierrätystä. Näitä osia käytetään 36 yksikössä, joihin on tehty ja tehdään vuosina 2020–2023 elinkaarta jatkava investointiprojekti, jolla tavoitellaan kaluston elinkaaren jatkoa vuoteen 2030 saakka. Kolme poistettua yksikköä jää edelleen VR:n haltuun mahdollisten laajempien vauriokorjauksien varalta.

Helmikuussa 2022 VR Group teki päätöksen asettaa kierrätettäväksi päätettyä kalustoa myyntiin muille kuin museotoimijoille. Kierrätyspäätöksen saaneesta, myytävästä kalustosta tullaan jatkossa ilmoittamaan VR:n omilla verkkosivuilla Päätös kierrätettävän kaluston myynnistä tehtiin, kun kiinnostus kalustoa kohtaan ilmeni ensimmäistä kertaa.

Käytöstä poistettu kalusto myydään ostajalle kaupantekohetkellä määritellyn romuraudan hinnan mukaisesti, romutushinnan määrittelee puolueeton toimija. Kalusto siirtyy ostajan haltuun heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ja kun kauppasumma on maksettu myyjälle, viimeistään 31.10. Kustannukset kaluston siirrosta jäävät myyjälle.

(Kuva: Wikimedia/Otto Karikoski)