Raidepuolue

View Original

VR FleetCare tarvitsee tulevaisuudessa lisää osaavia raidekaluston asentajia

Raideliikenteen pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat Suomessa ja muualla maailmassa hyvät. Liikenteen kasvu luo lisää kysyntää raidekaluston kunnossapitotarpeelle. Osaavia raideliikennekaluston asentajia tarvitaan näin olleen tulevaisuudessa enenevässä määrin. Lisäksi seuraavien vuosien aikana nykyisiä VR FleetCaren asentajia eläköityy runsaasti ja heidän tilalleen tarvitaan uutta henkilöstöä.

VR FleetCare ja Keuda ovat lähteneet kumppanuussopimuksen myötä hakemaan ratkaisuja osaavan työvoiman kouluttamiseen. Ensi vuonna alkava koulutusyhteistyö tähtää uusien raideliikennealan ammattilaisten valmistumiseen.   

- Ammatillisen koulutuksen kentällä tehdään tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa, jotta pystyisimme nyt ja tulevaisuudessa vastaamaan paremmin osaamisessa tapahtuviin muutostarpeisiin. Olemme kehittäneet VR FleetCaren kanssa yhteistyössä toiminnallisuutta, joka mahdollistaa raideliikenteen kunnossapidon parempaa toimivuutta tulevaisuudessa täsmäkoulutettujen osaajien avulla, Keudan rehtori Anna Mari Leinonen kertoo. 

- Tällä hetkellä koronapandemia vaikuttaa merkittävästi matkustusmääriin, mutta uskomme, että raideliikenne on kuitenkin tulevaisuuden vastuullinen kulku- ja kuljetusmuoto, joka tulee kasvamaan. Haemme yrityksenä kasvua ja uusien asiakkuuksien sekä projektien saaminen tarkoittaa luonnollisesti nykyisen työmäärän lisääntymistä, toimitusjohtaja Kimmo Soini VR FleetCarelta toteaa.

- Koulutusyhteistyö on meille investointi tulevaan. Keudan kanssa tehtävän yhteistyön avulla voidaan osittain varmistaa ammattitaitoisen työvoiman riittävyys tulevaisuudessa.

Koulutusyhteistyön tavoitteena on, että opiskelijat suorittavat kunnossapidon raideliikenteen osaamisalan koulutuksen osana sähkö- ja automaatioalan tutkintoa.

- Koulutukseen valittavat opiskelijamme pääsevät opiskelemaan raideliikennealaa työvaltaisesti teoriaa ja oikeaa käytännön kunnossapidon tekemistä yhdistellen. Opiskelijoiden aiempi osaaminen huomioidaan opinnoissa ja heille laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jonka avulla heidän ammatillinen osaamispankkinsa täydentyy suunnitellusti vastaamaan tulevaisuuden tarpeita, Keudan koulutusjohtaja Arto Lehtola sanoo.

- Osaavia asentajia on ollut viime vuosina vaikea rekrytoida, varsinkin pääkaupunkiseudulla, joten uudenlainen koulutusmalli, josta valmistutaan suoraan kunnossapidon ammattilaiseksi, tulee tarpeeseen, VR FleetCaren kunnossapitopäällikkö Petri Seppälä arvioi.

- Halusimme lähteä hakemaan varmaa ratkaisua ja Keuda Keski-Uudenmaan johtavana kouluttajana oli ensisijainen valinta koulutuskumppaniksi. Heillä on laajasti kokemusta yritysten kanssa tehtävästä koulutusyhteistyöstä.

Henkilöstön edustajat ovat olleet vahvasti ja aktiivisesti mukana edistämässä asiaa. Perinteisesti asentajilla on ollut pitkät työurat, mutta uusien sukupolvien myötä siirrytään kohti normaalia vaihtuvuutta. Hyvin rakennettu koulutuspolku voisi sitouttaa paremmin työnantajaan.

(Kuva: Inka Mustonen/Keuda)