Raidepuolue

View Original

Turvallinen liikenne vaatii metroinfran kehittämistä

Eri elinkaaren vaiheessa olevan metroinfran kunnossapitäminen vaatii päivittäisten ylläpito- ja huoltotehtävien lisäksi mittavampia investointeja, jotta metro on luotettava, sujuva ja turvallinen liikkumisvaihtoehto tulevaisuudessa. Helsingin kaupungin parhaillaan käsittelyssä olevassa talousarviossa on otettu huomioon muun muassa kantametron asemien vaatimia peruskorjausinvestointeja.

Metrolinja idästä länteen on keskeinen osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä. Linjalla oleva metroinfra on elinkaaren eri vaiheissa. Metron uusimmalla osuudella Espoossa metro on kulkenut vasta vajaan vuoden. Vanhin osuus Helsingin rautatieasemalta Itäkeskukseen on palvellut matkustajaliikennettä jo yli 40 vuotta.

Elinkaarensa päässä olevia järjestelmiä uusitaan

Päivittäisen ylläpitämisen ja huoltamisen lisäksi metroinfra vaatii suurempia korjauksia ja investointeja. Esimerkiksi metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamiseksi tehdään lähivuosina mittavia toimenpiteitä. 

Kantametrossa on käytössä elinkaarensa päässä olevia järjestelmiä, joita on pakko uudistaa turvallisuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi. Investoinnit koskevat osittain länsimetron osuutta, jotta koko metroradalle saadaan yhtenäinen järjestelmä. Uudistuksia täytyy tehdä erityisesti liikenteenohjausjärjestelmään, ja sen nyt uusittavia osia ovat junakulunvalvontajärjestelmä sekä kantametron raidevirtapiirit.

Junakulunvalvontajärjestelmänä tällä hetkellä käytössä olevasta pakkopysäytysjärjestelmästä siirrytään puoliautomaattiseen junakulunvalvontaan. Puoliautomaattinen liikennöinti tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa kuljettajan sijaan järjestelmä ajaa metrojunaa. Ohjaamossa on kuitenkin jatkossa kuljettaja. Hänen tehtävänsä on mm. varmistaa, että metro voi lähteä turvallisesti asemilta, sulkea ovet sekä toimia poikkeus- ja hätätilanteissa.  

Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamiseksi tehdään muita toimenpiteitä, kuten pienempiä muutoksia nykyiseen liikenteenohjausjärjestelmään, sekä kehitetään matkustajavirtojen ohjausta asemilla ja junissa.  

Vanhat M100- ja M200-junasarjat korvaava M400-sarjan kalusto toimitetaan tämänhetkisen arvion mukaan vuosina 2030–2032. Liikennöinnin tihentäminen edellyttää lisäjunien hankintaa. Järjestelmien uudistamisen ja kalustohankintojen myötä voidaan siirtyä puoliautomaattiseen liikennöintiin sekä tihentää metron vuoroväliä ja siten kasvattaa matkustajakapasiteettia. Hanke toteutetaan Kaupunkiliikenne Oy:n, Länsimetro Oy:n, HSL:n, Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen yhteistyönä.

Metroinfra uudistuu

Kantametron puolella infra on pääosin jo yli 40-vuotiasta, joten Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt asemien peruskorjauksia ja tekee niitä jatkossa. Viimeisimmät perusparannukset on tehty Sörnäisten ja Hakaniemen metroasemilla. Tulevien kymmenen vuoden ajalle peruskorjauksia on suunniteltu noin kymmenelle kantametron asemalle.

Metroasemien turvallisuutta kehitetään jatkuvasti. Esimerkiksi kesällä 2024 Rautatientorin metroasemalla tehdään merkittäviä parannuksia paloturvallisuuteen, mikä edellyttää aseman sulkemista remontin ajaksi ja metroliikenteen osittaista katkaisemista. Liikennekatkon ajankohta tarkentuu loppuvuoden aikana. Kesällä 2024 liikennekatkoa edellyttää Länsimäentien metrosiltojen peruskorjaus Kontulan ja Mellunmäen välissä. Samaa katkoa hyödynnetään Kontulan metroaseman peruskorjauksessa, joka saadaan katkon avulla toteutettua nopeammassa aikataulussa kuin muuten olisi mahdollista. Samassa yhteydessä Mellunmäen haaralla tehdään esim. vaihteiden vaihtoja, jotta liikennekatkoilta vältyttäisiin jatkossa. 

Muina hankkeina muun muassa Kampin läntinen sisäänkäynti ja lippuhalli uusitaan Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankkeen yhteydessä vuosina 2023-2027.

Kaupunkiliikenne Oy:n toteuttamissa peruskorjauksissa ohjaavana tekijänä on mm. se, että hankkeet toteutetaan mahdollisimman vastuullisesti niin kustannustehokkuuden kuin ympäristövastuun kannalta. Hankkeissa tehdään yhteensovituksia – esimerkiksi tulevan kesän liikennekatkoa hyödynnetään niin, että mahdollisimman monta hanketta saadaan toteutettua samassa yhteydessä.

Kaupunkikehitys näkyy länsipuolen asemilla

Metrolinjan länsipuolella on kaupunkikehitykseen liittyviä hankkeita. Esimerkiksi Helsingissä Koivusaaren alueen kehittyessä metroaseman toisen sisäänkäynnin rakentamiseen valmistaudutaan ja sisäänkäyntiä suunnitellaan. Lännen pääteasemalla Kivenlahdessa aseman toisen sisäänkäynnin loppuunsaattaminen odottaa asemaympäristön rakentamista. Kaitaalle ja Finnooseen rakennetaan liityntäpysäköintilaitokset. Näiden rakentamisesta vastaa Länsimetro Oy.   

Koko pääkaupunkiseudun metrolinjan huolto- ja kunnossapitotehtävistä huolehtii Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy. Metro-osuuden Helsingin Ruoholahdesta itään eli kantametron omistaa Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos. Länsimetro omistaa metrolinjan Helsingin Ruoholahdesta länteen Espoon Kivenlahteen saakka. Omistajat suunnittelevat, ohjaavat ja seuraavat omistamansa metroinfran kehittämis-, ylläpito- ja huoltopalvelujen toteutumista ja laatua.