Raidepuolue

View Original

Tampereen Ratikalla tehty kahdessa vuodessa yli 23 miljoonaa matkaa

Tampereen Ratikan reitti laajenee maanantaina 7. elokuuta, kun liikennöinti raitiotien osalla 2A Pyynikintorilta Santalahteen aloitetaan. Uuden osuuden raitiotietyöt valmistuivat ajallaan. Osa 2 Santalahdesta Hiedanrannan kautta Lentävänniemeen rakennetaan kahdessa osassa.

Osa 2B valmistuu vuoden 2024 lopussa ja liikennöinti Lentävänniemeen on määrä aloittaa 7. tammikuuta 2025. Ratikan matkustajamäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa ja sillä on tehty kahden liikennöintivuoden aikana jo yli 23 miljoonaa matkaa.

Tampereen Ratikan osan 2 rakentamistyöt aloitettiin syksyllä 2020 ja liikennöinti sen A-osalla, Pyynikintorilta Santalahteen, päästään käynnistämään tavoitteiden mukaisesti. Tampereen raitiotien ensimmäisen osan (Pyynikintori-Hervanta, Tays-Sorin aukio) liikennöinti käynnistyi ajallaan kaksi vuotta sitten 9. elokuuta.

Tampere on tunnettu kaupunkina, jossa sanat muuttuvat teoiksi ja jossa on kykyä sekä rohkeutta toimia. Näin on Ratikan suhteen, projekti on hienosti toteutettu aikataulussa. Tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen, sen suosio jatkaa kasvuaan ja se on soljahtanut erinomaisesti osaksi kaupunkimme liikennejärjestelmää. Ratikka on paitsi sen kiskot ja vaunut, myös taidonnäyte modernista tulevaisuuden Tampereesta, Tampereen pormestari Kalervo Kummola pohtii.

Olemme saavuttaneet jälleen ison askeleen Tampereen Ratikan matkalla: uusi alue on nyt saavutettavissa Ratikalla. Olen ylpeä Ratikka-perheemme työntekijöistä, jotka ovat pistäneet jälleen parastaan, jotta olemme päässeet yhteiseen päämääräämme ajallaan. Haluan kiittää alueen asukkaita ja toimijoita kärsivällisyydestä rakentamisaikana. Nyssen tutkimuksen mukaan Ratikkalinjat ovat Nysse-alueen suositelluimpia ja toivon, että Ratikka ja nyt valmistunut raitiotie katualueineen tekevät niin matkustajien kuin alueella muuten liikkuvien arjesta mukavamman ja sujuvamman, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.

Raitiotie on rakennettu helpottamaan ja sujuvoittamaan paikallisten ja täällä kulkevien liikkumista. Se on osa Tampereen kehitystä ja muutosta, jolla tavoitellaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja kestävien kulkutapojen osuuden kasvattamista.

Raitiotie on ollut ja on tulevaisuudessakin vahvasti kaupunkikehityshanke. Ratikkareitin varrella olevien asukkaiden määrä on jo kasvanut selvästi. Maankäyttö ja erityisesti asuntorakentaminen on toteutunut selvästi arvioitua nopeammin osalla 1. Vuonna 2016 arvioidun 30 vuoden tarkastelujakson maankäytöstä on toteutunut yli 50 prosenttia jo kuuden ensimmäisen vuoden aikana. Rakentaminen on ollut viime vuosina hyvin vilkasta muutenkin. Ratikkareitillä vetovoima on kuitenkin ollut poikkeuksellisen hyvää, kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen Tampereen kaupungilta toteaa.

Tampereen Ratikan Santalahden liikennöinnin aloittamista juhlittiin sunnuntaina 6.8. Hämeenpuistossa. Santalahden Ratikkajuhla levittäytyi Santalahden päätepysäkin läheisyyteen sekä tapahtuman ajan liikennöiviin juhlaratikoihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Ratikkajuhla järjestettiin samanaikaisesti Tampereen kaupungin Puistofiestan kanssa Hämeenpuistossa.

Maanantaina 7. elokuuta käyttöönotettavan Pyynikintorin ja Santalahden välisen raitiotien pituus on noin kaksi kilometriä. Osuuden varrella on kolme uutta pysäkkiä: Särkänniemi Sepänkadulla sekä Tikkutehdas ja Santalahti Rantatiellä.

Raitiotieosuuden rakentaminen aloitettiin marraskuussa 2020 heti sen jälkeen, kun Tampereen kaupunginvaltuusto oli aiemmin lokakuussa hyväksynyt Tampereen raitiotien toisen osan rakentamisen. Valtuuston päätöksellä raitiotie toteutetaan vaiheittain siten, että ensin valmistuu osuus Pyynikintorilta Santalahteen. Näsisaaren lupakysymysten varmistuttua osuuden Santalahti-Hiedanranta-Lentävänniemi työt päästiin aloittamaan maaliskuussa 2022.

Raitiotieradan ja sen järjestelmien rakentamisen ohella on uusittu kaikki katualueet, joihin raitiotie liittyy.

Pyynikintori–Santalahti-osuus saatiin valmiiksi suunnitellussa aikataulussa ja koeajot onnistuivat erinomaisesti, joten olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Radan ja katurakenteiden rakentamisen yhteydessä uusittiin merkittävä määrä kunnallistekniikkaa eli vesi- ja viemäriverkostoa, hulevesijärjestelmiä, sähkö- ja lämpöverkostoa sekä tietoliikennekaapelointeja. Haluamme kiittää asukkaita ja sidosryhmiä hyvästä yhteistyöstä rakentamisen aikana. Toivomme kaikille oikein mukavia Ratikkamatkoja, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.

Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymä Raitiotieallianssin osan 2 toteutussuunnitelman mukainen rakentamisvaiheen tavoitekustannus on 99,49 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä projektiaikaa on kulunut 64 % ja rakennusvaiheesta on laskutettu 62 %. Rakennushankkeella työskentelee yli 200 henkilöä.

Raitiotieallianssin suunnittelijat ja rakentajat ovat tehneet koko osalla 2 tähän mennessä noin 650 000 työtuntia. Tämä tarkoittaa yli 400 henkilötyövuotta. Alihankintoja Raitiotieallianssi on tehnyt yli 10 000 euron edestä yli 200 eri yritykseltä. Alihankinnoista euromääräisesti kaksi kolmasosaa on kohdistunut Pirkanmaalle.

Koko Tampereen Ratikan osa 2 sisältää 6,7 kilometriä kaksoisraidetta, 9 pysäkkiparia, 4 sähkönsyöttöasemaa sekä 7 uutta silta ja 7 tukimuuria. Toisen osuuden Santalahdesta Lentävänniemeen on määrä valmistua vuoden 2024 lopussa.

Tampereen Ratikasta on tullut erittäin suosittu joukkoliikenneväline. Vuosittain tehtävän Tampereen Ratikan kuluttajatutkimuksen mukaan peräti 87 prosenttia tamperelaisista suhtautuu Ratikkaan positiivisesti. Nysse toteuttaa Tampereen seudun joukkoliikenteessä jatkuvaa asiakastyytyväisyystutkimusta, jolla seurataan Nyssen linjojen suositteluhalukkuutta. Sen mukaan vuoden 2023 tammi-kesäkuussa yleisarvosana Nysse-alueen ratikkalinjoille oli 4,4, bussilinjoille 4,1 ja bussiliityntälinjoille 4,3. Lisäksi Ratikkaliikenteen yleistä asiakastyytyväisyyttä mitataan kuukausittain kysymällä matkustajilta kuljettajien toiminnasta, Ratikan turvallisuudesta, siisteydestä ja aikataulun mukaisesta ajosta sekä pysäkkien siisteydestä. Sen mukaan matkustajat ovat erittäin tyytyväisi Ratikan palvelutasoon; vuoden 2023 osalta asiakastyytyväisyyden keskiarvo on 4,6 viidestä. 

Ratikan suosio näkyy matkustajamäärissä, jotka ovat jatkuvassa kasvussa. Ensimmäisenä liikennöintivuonna Ratikalla tehtiin lähes 10 miljoonaa matkaa ja toisena vuonna matkustajamäärä on ollut yli 13 miljoonaa. 50000 päivittäisen matkustajan rajapyykki ylitettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2022. Tällä hetkellä korkein päivittäisten matkustajien määrä on ollut 31. maaliskuuta 2023, jolloin matkoja tehtiin 53353 kappaletta.

Raitiotien rakentamisen myötä koko joukkoliikenteen linjasto uudistettiin vuonna 2021 ja seudun asukkaille on nyt tarjolla enemmän vaihtoehtoja Nysse-liikenteen hyödyntämiseen. Ratikkaliikenteen laajentuessa Lentävänniemeen toteutetaan seuraavat linjastouudistukset portaittain vuosien 2024 ja 2025 aikana. Linjastouudistuksen tavoitteena on yhdistää Nyssen läntisen alueen bussi- ja ratikkaliikenne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi sekä päivittää alueen palvelu suunnitellun palvelutason mukaiseksi. Kaikki muutokset eivät suoraan liity uudella reitillä aloittavaan Ratikkaan, vaan osa muutoksista kehittää alueellista bussipalvelua.

Matkustajamäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa Nysse-alueella niin ratikoissa kuin busseissakin. Tällä hetkellä Nysse-liikenteen vuotuinen matkustajamäärä on 48,3 miljoonaa matkaa, mikä on yli 15 prosenttia enemmän kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Ratikan osuus Nysse-alueen matkoista on tällä hetkellä noin 28 prosenttia ja osuus kasvaa hieman lisää, kun Ratikan liikennöinti Lentävänniemeen osana läntistä linjastouudistusta alkaa loppiaisen jälkeen tiistaina 7. tammikuuta 2025, Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita arvioi.

Tampereen Raitiotie Oy on tilannut osan 2 liikennöintiin kahdeksan uutta raitiovaunua, jotta vaunukapasiteetin riittäminen varmistetaan. Uudet raitiovaunut toimitetaan Tampereelle heinäkuun 2024 ja huhtikuun 2025 välisenä aikana.

Tällä hetkellä Tampereella on kaksikymmentä Škoda Groupin Kajaanin Otanmäen tehtaalla valmistamaa ForCity Smart Artic -raitiovaunua. Aiemmin niistä ajossa oli kerrallaan 15 vaunua, ja nyt Santalahden liikennöinnin aloittamisen myötä ajossa on kerrallaan 16 vaunua. Tampereen Ratikka liikennöi kahdella linjalla: linja 1 liikennöi Taysin alueelta Sorin aukiolle ja linja 3 Hervannasta Santalahteen, Sirviö toteaa.

Tampereelle on kertynyt vuosien saatossa valtava määrä oppia sekä raitiotien suunnittelusta ja rakentamisesta että Tampereen Ratikan operatiivisen toiminnan pyörittämisestä. Tampereen seudulle ollaan rakentamassa hyvää vauhtia Euroopan moderneinta joukkoliikennejärjestelmää.

Raitiotien osan 2B rakennustyöt ovat käynnissä ja järjestelmän laajeneminen seudulliseksi etenee.

Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan valtuustot tekivät 24. huhtikuuta myönteiset päätökset Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien kehitysvaiheen aloittamisesta. Päätöksien mukaan raitiotien toteutussuunnitelma laaditaan Tampereen Linnainmaalta Pirkkalan Suupalle. Tavoitteena on, että Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat päättää toteutussuunnittelun tulosten perusteella rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta vaiheittain toteuttamisesta lokakuussa 2024.

Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta ovat valtuuttaneet Tampereen Raitiotie Oy:n tekemään Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelman mukaiset hankinnat. Sen perusteella yhtiö on aloittanut uuden Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssin hankintakilpailutuksen. Tavoitteena on, että Tampereen Raitiotie Oy:n hallitus pääsee tekemään päätöksen uuden allianssin palvelutarjoajista syyskuun puolivälissä 2023.

Osien 1 ja 2A toteuttaminen sekä Ratikan päivittäinen operointi ovat antaneet meille paljon hyvää kokemusta, jota voimme hyödyntää mahdollisten jatkolinjojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Olemme kehittäneet matkan varrella mm. raitiotiejärjestelmän teknisiä ja liikenneturvallisuuteen liittyviä ratkaisuja sekä onnistuneet hiomaan toimintatapoja, viestintää ja sidosryhmäyhteistyötä erittäin sujuviksi, Sirviö sanoo.

Uuden Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssin on määrä aloittaa työnsä lokakuussa 2023. Silloin alkavan kehitysvaiheen aikana laaditaan raitiotieradan edellyttämät asemakaavat sekä katusuunnitelmat. Tavoitteena on, että raitiotien toteuttamisen edellyttämät asemakaavat ja katusuunnitelmat on hyväksytty kunnissa syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Kasvavien matkustajamäärien ja erinomaisten kuluttajatutkimustulosten perusteella uskallan väittää, että tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen. Maankäytön luvut kertovat myös siitä, että Ratikka koetaan kestäväksi ratkaisuksi, joka pysyvyyteen ja kehittämiseen investoijat luottavat. Onnistunut aloituksemme vaikuttaa positiiviseen odotukseen myös ympäristökunnissa. Haluamme pitää omalta osaltamme kiinni siitä, että lunastamme lupaukset jatkossa.

(Kuva: Wille Nyyssönen)