Raidepuolue

View Original

Tampereelle saapui 24. raitiovaunu lauantaina

Tampereen Ratikka sai lauantaina täydennystä vaunukalustoon, kun varikolle saapui uusi raitiovaunu. Vaunu on järjestyksessään 24. Tampereen Ratikka, ja Ratikan vaunusopimuksen ensimmäisen option neljäs vaunu.

Tampereen Raitiotie Oy on tilannut Tampereen Ratikan liikennöintiin kahdeksan uutta raitiovaunua. Tilauksessa on käytössä Tampereen Ratikan vaunusopimuksen ensimmäinen optio. Option neljäs vaunu kuljetettettiin Tampereelle lauantaina 7. joulukuuta. Ensimmäinen tilauksen vaunuista saatiin Tampereelle heinäkuun lopussa, toinen syyskuun alussa ja kolmas lokakuun lopulla. Tilauksen viimeisen eli 28. vaunun on määrä valmistua alkuvuodesta 2025.

- TRO24-vaunun kuljetus lähtee Kajaanista matkaan varhain lauantaiaamuna. Vaunu saapui Ratikkavarikolle myöhään samana iltana, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Mika Luutikivi toteaa.

Tampereen Ratikan vaunut nimetään nimipäiväkalenterin mukaan. Sen perusteella TRO24:n nimeksi tulee Sampsa. Kun kalenterissa on samalle päivälle useampi nimi, lopulliset nimet valitaan yleisöäänestyksellä. Nimiäänestys avataan Tampereen Ratikan verkkosivuilla, kun tilauksen viimeinen vaunu on saapunut.

- Tähän mennessä kaikki vaunut ovat sattuneet saapumaan päivinä, jolloin kalenterissa on vain yksi nimi. Vaunut ovat saaneet saapumisjärjestyksessä nimikseen Martta, Pirkka ja Sointu.

Tampereella on tällä hetkellä 23 Škoda Transtechin Kajaanin Otanmäen tehtaalla valmistamaa ForCity Smart Artic X34 -mallin raitiovaunua. Niistä on kerralla ajossa 18 vaunua. Vaunutilauksen option käyttämisellä turvataan liikennöinnin palvelutaso, kun Ratikan liikennöinti uudella osuudella Santalahdesta Lentävänniemeen aloitetaan 7. tammikuuta 2025. Täysi liikennöinti Lentävänniemeen vaatii liikenteeseen kerralla 23 vaunua.