Raidepuolue

View Original

Tampere: Ratikan esteettömyys on parantunut

Tampereen Ratikka on selvittänyt raitiotiejärjestelmän liikenteellisiä vaikutuksia Tampereen joukkoliikenteeseen, liikennejärjestelmään ja liikkumismahdollisuuksiin. Tehdyssä seurantatutkimuksessa on verrattu vuonna 2016 annettuja arvioita vuoden 2023 tilanteeseen. Selvimmin tavoitteet on saavutettu Ratikan matkustajamäärissä, esteettömyydessä sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumisessa.

Ennen raitiotien rakentamispäätöstä vuonna 2016 Tampereen kaupunki arvioi Ratikan vaikutuksia laajasti. Nyt toteutetussa opinnäytetyössä keskityttiin selvittämään liikenteeseen, liikenneturvallisuuteen, lasten ja nuorten liikkumiseen liittyviä vaikutuksia sekä Ratikan esteettömyyttä.

- Tampereen Ratikan rakentaminen on ollut merkittävä investointi Tampereella, ja haluamme seurata sen vaikutuksia aktiivisesti. Nyt tehdyn seurantatutkimuksen perusteella moni Ratikan ennen rakentamista arvioitu positiivinen vaikutus on havaittavissa jo kolmen vuoden liikennöintiajan jälkeen. Toki liikenteellisiin muutoksiin vaikuttavat useat muut samanaikaiset tekijät. Ratikka on vaikuttanut Tampereen kaupungin joukkoliikenteen kehitykseen varsin positiivisesti. Nuoret matkustajat ja erityisryhmät kokevat Ratikalla matkustaminen helpoksi ja turvalliseksi, kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen Raitiotie Oy:ltä kertoo.

Ratikan matkustajamäärät ovat jo nyt miltei vuoden 2025 tavoitteessa

Vuonna 2016 arviotiin, että kun vuonna 2025 Ratikka liikennöi Hervannasta Lentävänniemeen ja Taysilta Pyynikintorille päivittäisiä matkoja tehtäisiin 55 000 vuorokaudessa. Vuoden 2023 arkipäivien keskimääräiset matkustajamäärät jäävät vuodelle 2025 ennakoiduista matkustajamääristä noin 4500 matkan verran. Perjantain keskimääräisillä matkustajamäärillä ennuste lähes saavutetaan ja yksittäisinä päivinä vuorokausittainen matkustajamääräennuste on jo ylitetty.

Koko Nysse-joukkoliikennejärjestelmän osalta arvioitiin, että vuonna 2025 vuorokaudessa tehdään 26 000 matkaa enemmän kuin 2015. Vuoteen 2017 verrattuna vuonna 2023 joukkoliikennematkoja Nysse-alueella tehtiin 37 000 nousua enemmän ja matkat Tampereen alueella kasvoivat suhteellisesti enemmän kuin muulla Nysse-alueella (+ 62 000 nousua/vuorokausi).

Ratikka on merkittävästi parantanut erityisryhmien mahdollisuuksia liikkua itsenäisesti

Tampereen Ratikan suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty eritystä huomiota järjestelmän esteettömyyteen. Erityisryhmille suunnatun kyselytutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että näkövammaisten, pyörätuolilla kulkevien sekä lastenvaunujen kanssa liikkuvien mahdollisuudet itsenäiseen matkustamiseen ovat Ratikan myötä parantuneet merkittävästi niillä alueilla, jossa Ratikka liikennöi. Vastaajista noin 73 % koki, että Ratikka on parantanut itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia merkittävästi tai jonkin verran.

Ratikan eri osa alueilla erityisryhmien tarpeet on valtaosan mielestä otettu huomioon melko tai erittäin hyvin ja Ratikka koetaan pääosin turvalliseksi. Kyselyn vastausten perusteella turvallisimman tuntuista on sisällä vaunussa sekä pysäkeillä, joihin annettiin myönteisiä tai neutraaleja vastauksia yli 90 %. Esteettömyys ja erilaisten käyttäjäryhmien huomiointi pysäkeillä on onnistunut parhaiten tasoerojen, ovien sekä kaiteiden osalta.

Ratikka on helpottanut lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumista

Vuonna 2016 arvioitiin, että lasten ja nuorten mahdollisuudet kulkea harrastuksiin ja vapaa-ajan viettoon tiheästi liikennöivällä Ratikalla vähentää vanhempien kuljetustarvetta. Koululaisille ja heidän huoltajilleen suunnatussa kyselyssä 68 % vastaajista kertoo, että Ratikka on helpottanut lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumista Tampereella. Harrastusmatkojen ja koulumatkojen kuljetustarpeiden muutokset vaihtelevat, mutta suurempi osa kaikista vastaajista kokee, että ratikka on helpottanut itsenäistä liikkumista kuin vaikeuttanut sitä.

Ratikka on oletetun mukaan lisännyt joukkoliikenteessä koettua turvallisuudentunnetta. Lasten ja nuorten arvion mukaan Ratikka on suurimman osan mielestä vaikuttanut myönteisesti liikkumiseen ja ratikan käyttö koetaan pääsääntöisesti helpoksi ja turvalliseksi.

Ratikoiden ruuhkaisuuteen etsitään ratkaisuja

Tutkimuksen eri teemoissa nousi esiin ratikoiden ruuhkaisuus ja siitä aiheutuvat haasteet etenkin esteettömyyteen ja lasten liikkumiseen. Avoimissa palautteissa toivottiin kanssamatkustajien parempaa huomioimista ja monet haasteet olivat yhteydessä muiden matkustajien toimintaan.

Ratikoiden ruuhkaisuuteen on jo reagoitu. Esimerkiksi Ratikkalinjojen ruuhkaisuuden helpottamiseksi on tehty muutoksia liikennöintiin ja nykyisten raitiovaunujen pidentämisen mahdollisuutta suunnitellaan. Toisten matkustajien huomioon ottamista on pyritty parantamaan mm. Nyssen Mukava matka -viestintäkampanjan avulla.

(Kuva: Ville Nyyssönen)