Raidepuolue

View Original

Rautatiealan Unionin työehtosopimukset on irtisanottu päättymään tammikuun 2020 lopussa

Rautatiealan Unioni RAU ja Palvelualojen työantajat Palta ry:n välillä on kaksi työehtosopimusta, joiden voimassaolo oli sovittu päättymään tammikuun lopussa 2021. Viimeisen sopimusvuoden palkankorotuksesta oli tarkoitus sopia syyskuun 2019 loppuun mennessä vientiteollisuudessa solmittujen ratkaisujen perusteella. 

- Valitettavasti tässä haastavassa työmarkkinatilanteessa kummallakaan osapuolella ei ollut mahdollisuutta lähteä sopimaan pelkästään palkkoja, RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki kertoo.

- Se on kaikkien etu, että kaikki ammattiliitot ovat täysillä mukana tällä syksyn ja talven liittokierroksella ajamassa omia sekä yhteisiä tavoitteitaan palkansaajien aseman parantamiseksi. 

Rautatiealan Unioni RAU pyysi ammattiosastoilta loppukesästä muutosesityksiä työehtosopimukseen. Niitä tuli runsaasti. Neuvottelutavoitteet asetetaan niiden pohjalta joulukuussa.

- Kikyn 24 tuntia jättivät suuret arvet rautateillä työskenteleviin ja näistä talkootunneista halutaan eroon. Ostovoiman parantaminen on tietysti aina tärkeä aihe ja varsinkin nyt kun talous on kasvanut, mutta hyödyt siitä ovat valuneet harvoille, Palomäki toteaa. 

- Työelämän laatukysymykset, erityisesti vuorotyötä tekevien osalta nousevat esiin. Työaikamääräyksiä halutaan kehittää inhimillisempään suuntaan. Selvästi näkyy huoli siitä, kestääkö raskaassa vuorotyössä eläkeikään saakka arkipäivän työssäjaksamisvaikeuksien lisäksi. 

Rautatiealan Unioni RAU:n jäsenet työskentelevät rautateillä veturinkuljettajina, liikenneohjaajina sekä asiakaspalvelu- ja toimistotehtävissä. Liitolla on kaksi työehtosopimusta Palvelualojen työantajat Palta ry:n kanssa. RAU perustettiin 16.11. 2018 Veturimiesten liitto VML:n ja Rautatievirkamiesliitto RVL:n fuusioiduttua yhdeksi ammattiliitoksi.

See this content in the original post