Raidepuolue

View Original

Raideliikennelain muutos eduskuntaan

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen raideliikennelain muuttamisesta torstaina. Esityksessä lakiin lisättäisiin säännökset kalustoyksikön siirtolupaa sekä erilaisia testi- ja pilottihankkeita koskevista vaatimuksista.

Hallituksen esityksen mukaan siirtolupaa edellytettäisiin esimerkiksi silloin, kun kalustoyksikköä, jolle ei ole myönnetty markkinoillesaattamis- tai käyttöönottolupaa, siirretään huoltoon rataverkolla. Siirtoluvan edellyttäminen varmistaisi tällaisten siirtojen turvallisuutta.

Esityksellä helpotettaisiin erilaisia testi- ja pilottihankkeita koskevia lupavaatimuksia. Tällaisia hankkeita olisivat esimerkiksi autonomisen junaliikenteen sekä tavanomaisen rataverkon ja kaupunkiraideliikenteen rataverkon liikennettä yhdistävät ns. duoraideliikenteen testi- ja pilottihankkeet. Lupavaatimusten helpotukset koskisivat myös liikkuvan laboratorion käyttämistä rataverkon testaukseen.

Lisäksi esityksellä joustavoitettaisiin raideliikennelain kapasiteetin jakamista koskevaa sääntelyä ja tarkistettaisiin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin viranomaistehtäviä.

Raideliikennelaki tuli voimaan 1.1.2019. Sillä pantiin kansallisesti täytäntöön EU:n neljäsrautatiepaketti ja kaikki sitä edeltänyt voimassa oleva EU:n rautatielainsäädäntö. Nyt annetulla hallituksen esityksellä tehtäisiin uusi tarkastuskierros raideliikennelakiin.

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla.

Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu yleisistunnossa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.

Esitystä on tarkoitus täydentää myöhemmin keväällä niin, että kansainvälisten rautatiekuljetusten puutavarakuljetuksiin käytettävää vaunukalustoa voitaisiin käyttää tilapäisesti myös Suomen sisäisiin puutavarakuljetuksiin.