Raidepuolue

View Original

Raideammattilaisten puheenjohtaja: Pelkät juhlapuheet eivät riitä VR:ssä

VR-Yhtymässä on ollut oikeutetusti hämmentyneet tunnelmat viime päivinä. Raideammattilaiset JHL:n puheenjohtaja Teppo Järnstedt toteaa, että toimitusjohtajan lähtöön liittyvä tiedottaminen epäonnistui todella pahasti. Henkilöstön luottamus romahti oikeutetusti VR:n hallitusta ja hallituksen puheenjohtajaa kohtaan.

– Haluan muistuttaa, että epäluottamus kohdistuu VR:n hallitukseen eikä toimivaan operatiiviseen johtoon kuten vt. toimitusjohtaja Topi Simolaan. Operatiivinen johto tarvitsee työrauhan.

VR:n hallituksen ja operatiivisen johdon tulisi kuitenkin nostaa tärkeimmäksi prioriteetikseen henkilöstön luottamuksen palauttamisen.

– Oman käsitykseni mukaan irtisanomisen taustalla oli ”kaunis” ajatus, ettei haluttu lyödä lyötyä yhtään enempää. Irtisanottu toimitusjohtaja Lauri Sipponen oli käsitykseni mukaan henkilöstön keskuudessa hyvin pidetty ja tämä tietysti tyrmistyttää tiedottamiseen liittyen vielä lisää.

Järnstedt nostaa hattua, että hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsen ymmärsi heti nostaa kätensä virheen merkiksi eikä sortunut selittelyyn.

– Raideliikenne on edelleen merkittävien haasteiden edessä. Koronan vaikutukset näkyvät vielä matkustajaliikenteessä, vaikka parempaan suuntaan ollaan menossa. Ukrainan sota ja talouspakotteet Venäjää kohtaan tulevat vaikuttamaan oleellisesti tavaraliikenteen toimintoihin. Kokonaisvaikutuksia voidaan vielä vasta arvailla.

– Voisin kuvitella, että VR:n johdolla on edellä mainittujen asioiden kanssa kädet täynnä töitä.

Järnstedt toteaa, että luottamuksen palauttaminen vaatii luonnollisesti paljon aikaa, avoimuutta ja tekoja.

– Pelkät juhlapuheet eivät riitä. On siis suotavaa, että VR:n johto käynnistää henkilöstön suuntaan avoimen vuoropuhelun luottamuksen parantamiseksi.

– Emme siis ole vaatimassa kenenkään päätä vadille, vaan kehotamme VR:n johtoa ryhtymään tosiasiallisiin toimiin hyvän työyhteisön rakentamiseksi.