Raidepuolue

View Original

Metroliikenteen laajeneminen uudistaa Etelä-Espoon bussilinjoja

Helsingin seudun liikenne HSL kertoo, että Etelä-Espoon bussireitit uudistuvat, kun metroliikenne Kivenlahteen alkaa. Tämänhetkisen arvion mukaan muutokset tapahtuvat vuonna 2023. Metro saa viisi uutta asemaa, joista on vaihdoton yhteys eri puolille metroverkkoa ja Helsingin keskustaan. Uudet runkobussit parantavat Espoon sisäisiä joukkoliikenneyhteyksiä.

Metron jatko Matinkylästä Kivenlahteen tuo vaihdottoman yhteyden Espoosta Helsingin keskustaan nykyistä useamman ulottuville. Metrolla on tiheä vuoroväli ja laajat liikennöintiajat kaikkina viikonpäivinä. Lisäksi ruuhka-aikoina Kamppiin pääsee vaihdotta busseilla, jotka kulkevat 20 minuutin välein Länsiväylän pohjoispuolisilta alueilta Olarista, Saunalahdesta, Latokaskesta, Kurttilasta ja Tillinmäestä. 

- Liityntämatkojen väheneminen sekä niiden lyhentyminen nykyisestä parantavat metron suuntaisten matkojen palvelutasoa selvästi. Uusi linjasto nostaa Espoon sisäisten bussiyhteyksien laatua merkittävästi, osastonjohtaja Tero Anttila toteaa.

Kivenlahden metro ja uudistuvat bussireitit parantavat merkittävästi Espoon sisäisiä yhteyksiä. Runkobussilinjat 520 ja 530 tiivistävät yhteyksiä etenkin metron ja rantaradan välillä. Ne kulkevat tiheällä vuorovälillä Matinkylästä Espoon keskuksen ja Leppävaaran suuntiin.

Runkobussin 510 reittiä jatketaan Tapiolasta Espoonlahden kautta Kivenlahteen, minkä ansiosta monet nykyisin kaksi vaihtoa vaativat matkat muuttuvat yhden vaihdon matkoiksi ja jopa vaihdottomiksi. Yhteydet Espoosta Meilahteen ja Pasilaan sekä Helsingin pohjoiseen kantakaupunkiin ovat jatkossa merkittävästi sujuvampia.

Espoonlahden ja Soukan alueilta ei enää jatkossa pääse yhdellä bussilla Kamppiin ruuhka-aikoinakaan. Bussit olisivat metron kanssa päällekkäistä liikennettä eikä niiden säilyttäminen ole mahdollista, koska se olisi pois muiden alueiden palvelusta.

Kirkkonummen liityntälinjat ajavat jatkossa Matinkylään. Päätepysäkin sijaintia katsotaan vielä uudelleen sitten, kun metroliikenne Kivenlahteen on alkanut. Nykyinen bussilinjasto palvelee kattavasti ja kustannustehokkaasti Kirkkonummen keskeisiä taajamia. Uudistuksessa ruuhka-ajan vuorotarjontaa kohdennetaan niin, että se vastaa nykyistä paremmin kysyntään.

HSL on kuullut ja osallistanut asiakkaitaan bussireittien suunnittelun eri vaiheissa. Elokuussa 2020 HSL keräsi lähtötietoja kyselyllä, jossa kartoitettiin suunnittelualueella kulkevien liikkumistottumuksia. Kyselyyn saatiin hieman yli 4 000 vastausta, joita hyödynnettiin bussireittien suunnittelussa.

HSL:n suunnittelijat ovat raportoineet työn etenemisestä verkossa ja pyytäneet asiakkailta kommentteja. Blogikirjoituksia on luettu yhteensä 59 000 kertaa. Lisäksi järjestettiin kolme asukastyöpajaa etäyhteyksin. Verkossa esitelty luonnos uusista bussireiteistä keräsi reilun kolmen viikon aikana noin 1 400 kommenttia.

Elokuisen kyselyn mukaan nykyisen linjaston suurimmat ongelmat ovat Kauklahdenväylän suunnalla. Uusi suunnitelma tuo sinne lisää vuoroja ja nopeampia yhteyksiä Espoonlahden ja Kivenlahden metroasemilta Kauklahden juna-asemalle.

- Muokkasimme useita yksittäisiä suunnitteluratkaisuja asiakkaiden palautteen pohjalta. Muutimme esimerkiksi Kauklahden bussien reittejä ja vuorovälejä ja jatkoimme bussilinjan 542 reittiä Soukanniemeen ja linjan 158 reittiä Tillinmäestä Espoonlahteen. Asiakkailta lähtöisin on toive, että runkobussin 510 reittiä jatketaan Kivenlahteen, joukkoliikennesuunnittelija Tero Mertanen kertoo.