Raidepuolue

View Original

Metrokatko Rautatientorilla ja Mellunmäessä alkaa Helsingissä maanantaina

Mellunmäen metroaseman vieressä sijaitseva Länsimäentien silta peruskorjataan kesän metrokatkon aikana. Työt ovat käynnistyneet sillan alapuolisilla töillä jo maaliskuun lopussa. Metroliikenne katkaistaan Mellunmäessä maanantaista 3.6. alkaen, jolloin työt siirtyvät sillan päälle.

Perusparannuksessa uusitaan esimerkiksi sillalla kulkevaa tekniikkaa, kuten radan pintarakenteet ja kaapelikanavat. Sillan vedeneriste uusitaan, jolla estetään kosteuden pääseminen sillan rakenteen sisälle ja näin ollen estetään rakenteen vaurioituminen. Sillan kannelta on otettu näytteitä radan ollessa toiminnassa, mutta sillan todellinen kunto selviää, kun rata puretaan. Korjaukset pyritään tekemään pitkäikäisillä suunnitteluratkaisuilla, jotta sillan elinikä olisi mahdollisimman pitkä.

Liikennöinti sillalla käynnistyy ja Mellunmäen metroasema avataan uudelleen 9. syyskuuta.

Kesällä 2024 on käynnissä useita metron parannushankkeita, joiden takia metroliikenteeseen tulee katkoja. Rata-alueella tehtäviä töitä ei pystytä tekemään ilman metroliikenteen keskeyttämistä. Metroon kuuluu kokonaisuudessaan lukemattomia järjestelmiä, kiinteistöjä, tekniikkaa, siltoja, rataa ja paljon muuta.

Jotta kesän metrokatkojen aikana saamme tehtyä mahdollisimman monta parannusta, Kaupunkiliikenne Oy keskittää useita hankkeita toteutettavaksi saman liikennekatkon aikana.

Idän metrokatko laajenee kesäkuun lopussa

Itäisen metrohaaran parannushankkeet jatkuvat kesä-heinäkuussa Alakiven ja Mustapuronpolun alikäytävien korjaamisella ja Kontulan metroaseman laituritason perusparannuksella. Nämä hankkeet vaativat metroliikenteen katkaisua töiden ajaksi.

Metron pääteasema Mellunmäen haaralla on 3.6. alkaen Kontulassa, 24.6. alkaen Myllypurossa ja 8.7. alkaen Itäkeskuksessa.

Rautatientorin metroaseman paloturvallisuushanke puolestaan katkaisee metroliikenteen Rautatientorin metroaseman läpi ja sulkee aseman 3.6.-1.9. Tällöin metron pääteasemat keskustassa ovat idästä Helsingin yliopisto ja lännestä Kamppi.

Kesän 2024 metrokatkon ajankohdat

•    Rautatientori 3.6.–1.9. (viikot 23–35)
•    Mellunmäki 3.6.–8.9. (viikot 23–36)
•    Kontula 24.6.-4.8. (viikot 26–31)
•    Myllypuro 8.7.-4.8. (viikot 28–31)