Raidepuolue

View Original

LVM: Selvitys eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymisestä käynnistyy

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Väylävirastoa laatimaan selvityksen eurooppalaisen raideleveyden ratayhteyden ulottamisesta Haaparannasta Suomen puolelle. Selvityksessä on tarkoitus arvioida olemassa olevan verkon lisäksi mahdollista tarvetta uusille, eurooppalaisella raideleveydellä rakennettaville ratayhteyksille Suomesta Ruotsiin.

Toimeksiannon mukaan selvityksessä olisi hyvä tarkastella eurooppalaisen raideleveyden mukaisen ratayhteyden tarvetta ja kysyntää siviililiikenteen, teollisuuden, huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta, huomioiden mahdolliset riskit. Selvityksessä tulisi tarkastella muun muassa eri reittivaihtoehtoja, teknisiä näkökohtia, toimenpiteitä mahdollisine vaiheistuksineen sekä toteutuksen kustannuksia erilaiset rahoitusmahdollisuudet huomioiden.

Kesällä voimaantuleva EU:n uusi TEN-T-asetus sisältää vaatimuksia eurooppalaisen raideleveyden eli 1435 mm:n ratojen selvittämisestä ja suunnittelusta sekä mahdollisesta edistämisestä niissä maissa, joissa on poikkeava raideleveys. Suomessa on käytössä 1524 mm raideleveys.

Kansainvälisten läntisten liikenneyhteyksien rooli huoltovarmuudessa, varautumisessa ja sotilaallisessa liikkuvuudessa on noussut viime vuosina tapahtuneiden toimintaympäristön muutosten myötä aiempaa vahvemmin esille. 

Ruotsin, Norjan ja Suomen liikenneministerit sitoutuivat 30.4.2024 julkilausumassaan kehittämään sotilaallisen liikkuvuuden ja huoltovarmuuden kannalta merkityksellisiä rajat ylittäviä yhteyksiä. Tarve kehittää läntisiä yhteyksiä on tunnistettu myös hallitusohjelmassa.

Selvityksen on tarkoitus valmistua elokuun 2025 loppuun mennessä.