Raidepuolue

View Original

Liittojohtaja: Rautatiealan neuvotteluissa pitkä matka yhteisille raiteille

Raideammattilaiset JHL:n puheenjohtaja Teppo Järnstedt toteaa, että rautatiealan neuvottelut ovat kohta kestäneet jo lähes kolme kuukautta.

- Sopimuksettomassa tilassa ollaan oltu kohta kuukausi. Tilanne on sinällään historiallinen, sillä koskaan aiemmin rautatiealalla ei olla oltu näin pitkää aikaa sopimuksettomassa tilassa.

Kun JHL ja muut järjestöt neuvottelivat edellisellä sopimuskierroksella vuonna 2018 alan palkoista ja työehdoista, tehtiin jo silloin historiaa, sillä sopimusalalla ajauduttiin ensimmäistä  kertaa sopimuksettomaan tilaan työehtosopimuksen olemassa olon aikana.

Järnstedtin mukaan tämä kertoo siitä, kuinka rautatiealalla sopimisen kulttuuri on muuttunut. Näyttää siltä, että työnantajalla ei ole enää ratkaisukeskeisyyttä neuvotteluissa.

- Tällä kierroksella neuvottelut ovat edenneet todella tahmeasti ja minkään asian sopiminen ei oikein ole edennyt. Toki sopimus on aina kokonaisuus: käytännössä mistään ei ole sovittu, kunnes kaikesta on sovittu. Odotimme neuvotteluista  vaikeita tosin jo siinä vaiheessa, kun seurasimme yleistä tilannetta työmarkkinoilla.

Suurimmaksi kysymykseksi neuvotteluissa on noussut kiky-tunneista luopuminen, mikä on noussut JHL:n jäsenistön keskuudesta esiin keskeisenä tavoitteena. Muut yleiset tavoitteet teksteissä liittyvät pääasiassa työhyvinvointia ja työssä jaksamista koskeviin kysymyksiin sekä työn ja perhe-elämän parempaan yhteensovittamiseen.

- Hämmentävää on ollut, että yleisesti aina puhutaan työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen parantamisesta ja työurien pidentämisestä. Näihin teemoihin JHL:ssä on ollut esityksiä ja työryhmäehdotuksia, jotta nämä ”vappupuheet” voitaisiin viedä käytäntöön, mutta kovin huonosti ehdotuksemme ovat kelvanneet vastapuolelle.

Järnstedt huomauttaa, että eri palkkaliitteissä on sitten enemmän yksityiskohtaisempia tavoitteita.

- Liikenteenhoidon puolella on noussut esiin selkeästi tahtotila saada selkeytettyä työvuorojen pituuksien määrittelyä. Lisäksi teemoina on ollut työhönsidonnaisuusajan vähentäminen, heittomiehen aseman parantaminen sekä työvuorojen ilmoittaminen aiemmin.

- Kaluston kunnossapidossa on taas haluttu parantaa arkipyhien lyhentävän vaikutuksen selkeyttämistä keskimääräisessä työajassa. Neuvotteluissa on haluttu edistää myös palkkataulukon palauttamista ennalleen sekä selkiyttää kaluston siirrosta maksettavan korvauksen maksukäytäntöjä

Järnstedtin mukaan radanrakentamisessa ja kunnossapidosta on noussut esiin viikkolepokäytännön kehittäminen. 

- Pöydällä ovat matka-ajan korvauksen korotukset, erikoislisien laajentaminen ja palkkausjärjestelmän kehittäminen vastaamaan tämän päivän töitä. Paljon on siis neuvotteluihin jo lähdettäessä ollut tavoitteita pöydässä. Koska sopiminen on lopulta kompromissien tekemistä, osa asioista on jo tässä vaiheessa jouduttu poistamaan pöydältä ja osa asioista on edelleen pöydällä.

- Loppujen lopuksi neuvottelutuloksen perusteella voidaan arvioida, mitkä asiat pysyivät pöydässä neuvotteluiden ajan ja mitkä eivät. Sen minkä voi todeta, että edelleen näyttää siltä, että ihan helpolla ei sopimusta synny. Neuvottelut voivat vielä ottaa aikaa, mutta neuvottelijat ovat siihen ansioituneesti varautuneet.

See this content in the original post