Raidepuolue

View Original

Liikenneministeriö pyytää tavaravaunuja Venäjältä

Venäläinen Kommersant-lehti kertoo, että Suomi on ehdottanut Venäjälle venäläisten pankkovaunujen päästämistä Suomen kotimaan kuljetusmarkkinoille.

- Vaunuista on tällä hetkellä pulaa, koska Suomen metsäteollisuustuotanto kasvaa ja vaunujen löytäminen EU:sta on haasteellista raideleveyseron takia.

- Suomessa käy päivittäin noin kaksi tuhatta venäläistä pankkovaunua, mutta niitä ei voida hyödyntää kotimaan kuljetuksissa.

Veturimiesten liiton VML:n puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa, että maailmankirjat ovat menneet pahasti sekaisin kun EU-direktiivien noudattamisen mallioppilasmaa Suomi haikailee venäläistä vaunukalustoa joka ei täytä EU:n standardeja.

- Kolmansien maiden kaluston salliminen sisäisessä liikenteessä vaatii muutoksia rautatielakiin ja EU:n poikkeusluvan tai pykälien uudelleen tulkintoja.

Raideammattilaiset JHL:n puheenjohtaja Teppo Järnstedt pelkää, että venäläisten vaunujen vapauttaminen kotimaan liikenteeseen käytännössä romuttaa kotimaisen tavaravaunutuotannon.

- Venäläisten vaunujen tekninen rakenne poikkeaa jarrujen osalta, jotka eivät ole liikenneturvallisuuden näkökulmasta yhtä turvalliset ja toimivat kuin kotimaiset vaunut.

- Vaikka venäläiset vaunut ovat hankintahinnaltaan merkittävästi edullisemmat, niin raideleveyden pieni ero aiheuttaa rataverkon kunnossapitoon lisäkustannuksia, koska ratojen kuluminen on oletettavasti suurempi.

Palomäen mukaan on vaikea keksiä tälle muuta perustetta kuin hinta.

- Venäläisen standardin mukaiset vaunut ovat huomattavasti halvempia tehdä kuin EU:n standardit täyttävät. Mutta tulevat pidemmällä aikavälillä kalliimmaksi kuin kotimaiset EU:n standardin mukaiset.

Järnstedt huomauttaa, että vaunujen alennettu nopeusrajoitus aiheuttaa luultavasti ongelmia ratakapasiteettiin jo ennestään ruuhkaisilla radoilla.

Tätä näkemystä puoltaa Trafin parin vuoden takainen selvitys venäläisen standardin mukaisen junakaluston käytön lisäämisestä Suomen radoilla.

- Suomen valtion rataverkon kunnossa on viime vuosina ollut ongelmia, jotka ovat heikentäneet liikenteen sujuvuutta ja aiheuttaneet vaaratilanteita. Onkin puhuttu liian vähäisistä kunnossapidon rahoista johtuvasta korjausvelasta.

- Koska rataverkon riittävän hyvä kunto on turvallisen junaliikenteen ehdoton edellytys, ei ole syytä kevyin perustein lisätä rataverkkoa kuormittavia tekijöitä.

Kommersant on tutustunut liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen Venäjän liikenneministeriön kansliapäällikölle, varaliikenneministeri Sergei Aristoville kesäkuussa lähettämään kirjeeseen.

- Pursiainen pyytää tutkimaan sellaista mahdollisuutta, että Suomeen tavaraa tuovat pankkovaunut kiertäisivät ennen paluutaan Venäjälle Suomen rataverkolla.

Pursiainen kirjoittaa lehden mukaan Suomen metsäteollisuuden toivovan, että kotimaan kuljetuksissa voitaisiin käyttää Suomen ja Venäjän välisessä suorassa rautatieliikenteessä käytettäviä vaunuja.

- Kirjeessä todetaan, että Suomessa oleskelee päivittäin arviolta noin kaksi tuhatta venäläistä raakapuun kuljetukseen tarkoitettua pankkovaunua.

Kommersant ei saanut kommentteja asiasta Suomen eikä Venäjän liikenneministeriöstä.

Raidepuolueen saamien tietojen mukaan LVM ei ole kyselemässä vaunuja VR:n tarpeeseen. VR on investoinut kasvaneeseen kysyntään ja saanut jo lisää vaunuja käyttöönsä sekä Pieksämäen konepajalla valmistetaan koko ajan lisää.

(Kuva: Jukka Virta)