Raidepuolue

View Original

Lehti: VR lakkauttaa junavuoroja välillä Pieksämäki-Jyväskylä-Pieksämäki

Länsi-Savo kertoo, että VR on lakkauttamassa joukon vuoroja yhteysvälillä Pieksämäki-Jyväskylä-Pieksämäki.

- Junavuorot lakkautetaan, kun VR:n uudet kaukoliikenteen aikataulut tulevat voimaan 15. joulukuuta.

Lehden lainaamassa Etelä-Savon maakuntaliitto toteaa, että varsinkin aamuvuorojen lakkauttaminen heikentää mahdollisuuksia tehdä päivittäisiä työ- ja asiointimatkoja joukkoliikenteellä. Lisäksi IC 151-junavuoron lakkauttaminen katkaisee sujuvan matkaketjun Joensuun suuntaan.

- On oletettavaa, että yhä suurempi osa työ- ja asiointimatkoista tehdään jatkossa muutoin kuin joukkoliikenteellä näillä yhteysväleillä. Se ei tue hallitusohjelman liikennepoliittisten tavoitteiden eikä Suomelle asetettujen päästövähennystavoitteiden saavuttamista, maakuntajohtaja Pentti Mäkinen sanoo.