Raidepuolue

View Original

Lehti: Ministeri myöntää Länsiradan olevan taloudellisesti kannattamaton - Kunnat halutaan hankkeen maksajaksi

Kauppalehden mukaan liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) myöntää, että Länsirata eli entinen Turun tunnin juna ei ole taloudellisesti elinkelpoinen. Hanke jäi ilman EU-rahoitusta viimeisellä rahoituskierroksella.

- Kun noita arviointeja luin, niin siellä todettiin, että Länsirata on ’financially not viable” (rahoituksellisesti tai taloudellisesti kestämätön).

Ministeri ajaa kuitenkin hanketta kuin käärmettä pyssyyn.

- Iso kuva ei muutu. Länsiradasta on sovittu hallitusohjelmassa, ja meillä on tuore päätös talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta. Valtio sitoutuu 400 miljoonaan, jos kunnat sitoutuvat vastaavaan summaan.

Euroopan komissio myönsi 39,11 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitusta 11 hankkeelle Suomessa. Tukea saivat mm. Riihimäki-Tampere -radan suunnittelu, Karjalan radan suunnittelu ja Savonrata sekä Digirata.