Raidepuolue

View Original

Lehti: Liikenneministeriä syytettiin tuhlauksesta - Aikoo jatkaa kymmenien miljardien raideleveyden muutoshanketta

Suomenmaa kertoo, että liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) ei aio haudata rautateiden raideleveyden vaihtamista. Hän totesi asian eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.) huomautti Ranteen oman ministeriön julkaisseen asiasta 70-sivuisen asiantuntijaselvityksen viime keväänä.

– Lopputulos oli, ettei hanke ole missään tarkasteluvaihtoehdossa kannatettava. Aika ja kustannusarviot vaihtelevat viidestä miljardista kymmeneen miljardin ja viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen, vuosikymmeniin investointina. Tähän päälle tulevat kaluston muutoskustannukset ja elinkeinoelämän haitta reiteille.

Eskelisen mukaan rataverkon korjausvelka on kasvanut 1,6 miljardiin.

– Kaikilla keskeisillä rataosuuksillamme on välityskyky‑ ja kapasiteettiongelma. Eikö meidän pitäisi huolehtia nykyisestä rataverkosta ja sen toimivuudesta ennemmin kuin ruveta rahaa työntämään uusiin hankkeisiin?

Junanetin kehittäminen jäissä

Kansanedustaja Marko Asell (sd.) kysyi puolestaan, miksi Ranne keskeytti jo rahoitetun hankkeen nettiyhteyksien parantamiseksi junissa.

– VR on jo osaltaan investoinut vaunukaluston ja verkkolaitteiden uusimiseen sekä tutkii ikkunakuuluvuuden parantamista. Tämä jo myönnetty rahoitus olisi tarvittu uusiin tukiasemiin katvealueilla

Ranteen mukaan keskustelut asiasta operaattoreiden, viranomaisten ja ministeriön kesken jatkuvat.

– Mutta totean nyt tähän kuitenkin, että VR vastaa VR:n palveluista. VR on ensisijaisesti vastuussa siitä, minkälaista ravintolapalvelua, minkälaiset istuimet ja minkälaiset nettiyhteydet VR tarjoaa.