Raidepuolue

View Original

Lehti: Kuljettajakato Tampereen ratikassa - Pääluottamusmies syyttää palkkatasoa

Aamulehti kertoo, että Tampereen ratikasta on lähtenyt seitsemän kuljettajaa.

- Nyt vuoroja pyöritetään 68 ratikankuljettajalla alkuperäisen 75 kuljettajan sijaan.

Lehden mukaan ratikan kaikki vuorot ajetaan kuitenkin aikataulun mukaisesti.

- Resurssiasioista johtuvia peruutuksia ei ole tullut ensimmäistäkään, raitiovaunuyhtiön edustaja toteaa lehdelle.

Tampere Raitiotien pääluottamusmies Viljami Vaskonen sanoo, että pääsääntöisesti lähtijöiden syy on ollut palkkataso.

- Kolme kuljettajaa on palannut ajamaan linja-autoa, on siirrytty teollisuuden palvelukseen ja VR:n sisällä toisiin tehtäviin. Olen keskustellut lähtijöiden kanssa ja palkkaus tai lomaoikeudet on ollut jokaisen lähdön syy. Henkilöstövaje on todellinen ja ylitöitä tehdään paljon.

Tampereen ratikkakuskit odottavat palkkaohjelmaa, jolla ansiotaso korjataan ylemmäksi.

- Palkkaliite 4 on rakenteellisesti työntekijöiden kannalta ongelmallinen. Tyytymättömyys palkkatasoon me tuotiin ammattiosastossa esiin jo kevään tes-neuvotteluiden jälkeen. Tarkemmat perustelut on luettavissa täällä: Osasto 56 JHL neuvotteli KVTES -piiriin kuuluville palkkaohjelman ja siihen tes-maailmaan meidän peruspalkan taso pohjaa.

Vaskosen mukaan kritiikki ei kohdistu millään lailla itse työpaikkaan, vaan työnantajien Paltaan.

- Siellä pitäisi ymmärtää, että kaupunkiraideliikenne on strategisesti keskeinen ja vastuullisuutta vaativa tulevaisuuden ala. Me liikutaan 60 tonnin kulkuneuvolla vilkkaassa kaupunkiliikenteessä. Matkustajamäärät kasvavat koko ajan ja tulevaisuudessa ihan uusiin lukemiin, kun henkilöautoilun määrä vääjäämättä ilmastotoimien ja polttoaineen hinnan nousun myötä vähenee. Jotta alalle saadaan pätevää ja sitoutuvaa työvoimaa, täytyy palkkatasolle tehdä jotain.

- Haluan alleviivata, että Tampereen ratikan työyhteisön henki on hyvä ja meillä on hyvät välit toimiston porukan, liikenteenohjaajien ja esihenkilöiden kanssa.