Raidepuolue

View Original

Kokenut toimittaja Avussa: Suomi menettämässä rautateiden EU-miljoonat

EU-asioista vuosikymmeniä kirjoittanut ja raportoinut toimittaja Helena Petäistö kirjoittaa Avussa, että Suomen hallituksella on kymmenen miljardin euron ratahankkeet, mutta suunnittelu on alkutekijöissään.

- Lisäksi Marinin hallitus on linjannut, että se perustaa julkisomisteiset hankeyhtiöt, joihin tulevat valtio ja radanvarsikunnat. Markkinoilta saatavan ennätyshalvan rahan voi siis myös unohtaa.

Petäistön mukaan Suomi on vitkutellut niin, ettei se pääse edes hakemaan EU-rahoitusta rautatiehankkeisiin.

- Ruotsi puolestaan on tikkana hakemassa miljoonarahoitusta radoilleen. Se on jo ennestään meistä kaukana edellä, sillä se toimii liikenneasioissa pitkäjänteisesti yli puoluerajojen ja vaalikausien ja esittää EU:lle kahdentoista vuoden suunnitelmia. Se onkin saanut liikennehankkeisiinsa reilusti yli kymmenkertaisesti enemmän EU-rahaa kuin Suomi.

- Saa siinä Suomi-poika kitistä EU-maksuistaan, kun ei itse välitä edes hakea tarjolla olevaa rahaa.

Petäistö muistuttaa, että ratahankkeet toteutuvat aina vuosikymmenien perspektiivillä.

- Juuri nyt Ruotsi rakentaa 270 kilometrin pituista Norrbotnia-rataa Uumajan ja Luulajan varrelle, johon Suomen päärata on linkattu EU:n ydinverkossa. Norrbotnian suunnitteluun on mennyt kymmenen vuotta, saman verran menee sen rakentamiseen.

See this content in the original post