Raidepuolue

View Original

Kissaratikka palaa Tampereen katukuvaan

Tampereen taideratikka saa uudelleen ylleen Milla Vuorelan ilmeikkäistä kissoista koostuvan 151 matkustajaa -teoksen. Kissaratikkana tunnettu taideratikka palaa Tampereen katukuvaan yleisön pyynnöstä 3. kesäkuuta alkaen. Kissaratikan fanit voivat ladata itselleen Ratikan sivuilta kissa-aiheisen taustakuvan.

Kissaratikka liikennöi vuoden loppuun asti.

Tampereen taideratikan teosten suunnitteluun järjestettiin kesällä 2021 avoin suunnittelukilpailu, johon osallistui sata ehdokasta. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta jatkoon kymmenen teosta, joista toteuttavat viisi teosta valittiin yleisöäänestyksellä. Teokset ovat vaihtuneet taideratikan kyljissä puolen vuoden välein. Vuorelan kissat matkustivat taideratikan yllä marraskuun lopusta 2022 toukokuun loppuun 2023. Milla Vuorela kertoo, että jokainen voi bongata kissoista halutessaan sen hetkisen tunnetilansa.

- Vuorelan teos nousi nopeasti kuvatuimmaksi ja ihastelluimmaksi taideratikaksi. Ilmeikkäät kissat löysivät nopeasti tiensä ihmisten sydämiin ja saimme palautetta, että niitä tultiin ihastelemaan varta vasten kauempaakin. Kissaratikan perään on kyselty useaan otteeseen sen jälkeen, kun sen liikennöinti loppui. Kissaratikka nousi myös tammikuussa tekemässämme Ratikan taide -ohjelman asukaskyselyssä pidetyimpien teosten listalle. Erittäin positiivisen palautteen ja lukuisien toiveiden ansiosta halusimme tuoda kissat takaisin kunniakierrokselle. Sille tuli sopiva tilaisuus nyt, kun taideratikan 2,5 vuoden mittainen kausi on päättynyt, Tampereen Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkö Sari Mäkelä toteaa.

Vuorela kertoo itse huomanneensa, miten kissaratikkaa silloin tällöin kaipaillaan.

- Olen kuullut ja nähnyt kissaratikasta enimmäkseen vain positiivista palautetta. Yllätti, miten hyvin ja lämpimästi tamperelaiset ottivat kissaratikan vastaan ja miten sitä on matkansa jälkeen kaivattu. Kun näin sähköpostin mahdollisesta kissaratikan paluusta, luulin ensin katsovani jotain vanhaa sähköpostia. Hämmennyksen jälkeen tajutessani, että kissaratikka voisi vielä palata raiteille, tunsin melkoista ylpeyttä, että minun kissani ovat niin pidettyjä. Aivan uskomattoman mahtava juttu!.

Kissaratikan paluun kunniaksi jokainen voi ladata itselleen kissaratikka-aiheisen taustakuvan Tampereen Ratikan verkkosivuilta osoitteesta https://www.tampereenratikka.fi/ratikan-taide/taideratikka/kissaratikka-taustakuvat

- Kissaratikan tarina alkoi siitä, että halusin puhelimeeni kissa-aiheisen taustakuvan. On hauskaa, että tämän myötä ympyrä sulkeutuu.

Tampereella on liikennöinyt taideratikka joulukuusta 2021 lähtien. Taideratikan toiminnasta vastaa Tampereen Raitiotie Oy. Tampereen kaupunki, Lumme Energia, OP Tampere sekä Vincit Oy ovat mahdollistaneet taideratikan viisi teosta toimimalla taideratikan kumppaneina.

- Taideratikan toiminta ei olisi mahdollista ilman kumppaneita. Haemme nyt uusia kumppaneita seuraavalle ensi vuonna alkavalle 2,5 vuoden mittaiselle kaudelle. Nyt mukaan lähtevät kumppanit pääsevät osallistumaan myös uusien teosten esikarsintaan osana tuomaristoa. Toteutettavat teokset valitaan jälleen yleisöäänestyksellä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

Ensimmäisenä taideratikan kyljissä nähtiin Mari Hyden pimeässä hehkuva The Glow -teos. Keväästä 2022 lähtien taideratikka toi Tampereen katukuvaan kuva- ja sarjakuvataiteilija Juliana Hyrrin Paratiisiratikan, jossa amurintiikerit vartioivat matkustajia kollaasinomaisessa teoksessa. Marraskuun lopussa tiikerit antoivat tilaa Milla Vuorelan 151 matkustajaa­- teoksen kissoille. Keväällä 2023 kissat vaihtuivat Tomi Ivalon luontoaiheiseen Matkalla järvien välissä -teokseen. Viimeksi taideratikan kyljissä kuohui värikäs Tammerkoski Teemu Raudaskosken Värivirta -teoksessa.

Tampereen taideratikan teoksiin voi tutustua osoitteessa www.tampereenratikka.fi/taideratikka. Tampereen Raitiotie Oy järjestää taideratikassa myös pop-up-esi

Tampereen Ratikka on tuonut taiteen osaksi matkustuskokemusta. Tampereella pääsee nauttimaan Ratikan taiteesta sen erilaisissa muodoissa niin vaunuissa kuin raitiotien ympäristössä. Ratikan taiteen kokoelmaan kuuluu veistoksia, valotaidetta, muraaleja, videotaidetta, sarjakuvataidetta, äänitaidetta, betonitaidetta, sanataidetta sekä maisemateoksia. Taidetta nähdään myös jokaisessa vaunussa penkkien kuosissa ja ikkunoiden sanataiteessa. Tampereella liikennöi taideratikka, joka on itsessään liikkuva taiteteos; Sen kylkiä koristavat puolen vuoden välein vaihtuvat taideteokset. Taideratikassa nähdään pop-up-esityksiä.