Raidepuolue

View Original

Kaupunkiliikenne lisää pikaratikan reitin rasvausta

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

- Olemme mitanneet äänitasoja esimerkiksi Helsingissä Oulunkylän aseman seudulla ja Maunulassa sekä Espoossa Leppävaarassa, Laajalahdessa ja Otaniemessä, sillä näiltä alueilta olemme saaneet asiasta eniten asiakaspalautetta, Kaupunkiliikenne Oy:n Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikön johtaja Artturi Lähdetie sanoo.

Meluun vaikuttaa useita eri tekijöitä, joiden vaikutusta pyritään selvittämään. Kevään aikana tehdään tarkempia äänimittauksia, analysoidaan mittaustulokset ja pyritään löytämään juurisyy ongelmalle. Tätä kautta tullaan löytämään vaikuttavat meluntorjuntakeinot.

Välittöminä toimenpiteinä Kaupunkiliikenne on lisännyt kaarteiden rasvausta etenkin kuivalla säällä. Rataan tullaan lisäämään automaattirasvauslaitteita pahimpiin ongelmakohtiin. Ensimmäiset rasvauslaitteet asennetaan kevään kuluessa Oulunkylään Maaherrantien kaarteeseen. Lisää laitteita saadaan myöhemmin kesällä.

Raitiovaunun liikkuessa ääntä aiheutuu eniten jyrkissä kaarteissa kiskon ja pyörän rajapinnassa. Raitiovaunun nopeuden laskeminen erityisesti kaarteissa vähentää äänen syntymistä. Kaupunkiliikenteen kuljettajat tulevat jatkossa huomioimaan ajonopeudet yhtenä melua vähentävänä toimenpiteenä. 

Loppukesästä radalle tehdään lisäksi hionta, joka myös pienentää melua. Samoin tutkimme vaunun pyörien kulumisen sekä ylipäätään pyöräprofiilin vaikutusta meluun. 

- Vaikka raitioliikenteeseen aina kuuluu jonkin verran ääntä, ymmärrämme, että paikoin pikaratikan ääni on ollut poikkeuksellisen kova. Teemme Kaupunkiliikenteellä kaikkemme, että tilannetta saataisiin korjattua.