Raidepuolue

View Original

Kaupunkiliikenne: Kontulan metroasema suljetaan perusparannuksen vuoksi

Metroliikenne muuttuu Mellunmäen metrohaaralla maanantaina 24.6., kun Kontulan asema sulkeutuu metroaseman laituritason perusparannustöiden vuoksi. Tavallisesti Mellunmäkeen ajavien metrojen pääteasema on 24.6. alkaen Myllypuro. HSL järjestää korvaavaa liikennettä Mellunmäestä ja Kontulasta Itäkeskukseen.

Kontulan asema avautuu matkustajille jälleen maanantaina 5.8. Aseman itäinen lippuhalli kauppakeskuksen puolella ja siellä sijaitsevat R-kioski ja HSL:n lippuautomaatti ovat kuitenkin käytössä koko kesän ajan. 

HSL on lisännyt bussiliikennettä kesäksi Kontulaan.

Mellunmäen metrohaaralle tulee seuraavan kerran muutoksia heinäkuussa, kun maanantaina 8.7. suljetaan Myllypuron metroasema. Tuolloin metron pääteasemina Itä-Helsingissä ovat Vuosaari ja Itäkeskus. 

Lisätiedot korvaavasta liikenteestä: hsl.fi/metro2024.

Perusparannushanke tekee Kontulan asemasta nykyaikaisen ja viihtyisän

Kaupunkiliikenne Oy:n suunnittelemalla perusparannuksella Kontulan metroasemaa saadaan nykyaikaistettua matkustajia paremmin palvelevaksi, turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi.

Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään. Aseman laiturialueelta korjataan betonirakenteet ja uusitaan pintamateriaalit, alakatot, varusteet, kalusteet ja opasteet. Lisäksi sisäänkäyntien rakenteita ja pintamateriaaleja uusitaan. Hanke jatkuu asemalla vuonna 2025, jolloin aseman läntinen sisäänkäynti rakennetaan kokonaisuudessaan uudelleen sekä uusitaan mm. liukuportaat ja hissit.

Aseman kulkujärjestelyt muuttuvat projektin edetessä, ja matkustajia opastetaan asemalla tarkemmin reiteistä.

Työmaiden vuoksi kesän aikana useita metroasemia poissa käytöstä

Kaupunkiliikenne toteuttaa kesän 2024 aikana useita metron parannushankkeita, jotka vaativat metron liikennekatkoja. Metroliikenne katkaistaan töiden vuoksi kesällä eri vaiheissa Rautatientorin metroasemalla sekä metron Mellunmäen haaralla. Lisätietoa kaikista toteutettavista hankkeista Kaupunkiliikenteen verkkosivuilta osoitteesta https://kaupunkiliikenne.fi/kesan-2024-metrokatko/ 
 

Metroasemat ovat kiinni:

  • Rautatientorin metroasema 3.6.-1.9. (metron pääteasemina keskustassa Kamppi ja Helsingin yliopisto)

  • Mellunmäen metroasema 3.6.-8.9.

  • Kontulan metroasema 24.6.-4.8.

  • Myllypuron metroasema 8.7.-4.8.

Lisäksi Aalto-yliopiston ja Matinkylän metroasemilla tehdään kesän aikana lyhytkestoisempia huoltotöitä, jotka sulkevat osan sisäänkäynneistä muutamiksi viikoiksi. Aalto-yliopiston ja Matinkylän töillä ei ole vaikutusta asemien metroliikenteeseen.