Raidepuolue

View Original

Kansanedustaja: Hallitukselta loppuivat eväät kesken liikenteessä

Hallituksen budjettiriihessään esittämä miljoonan euron määräraha Tampereen ja Helsingin ratapihan välisen nopean junayhteyden valmisteluun summaa melko hyvin mitä hallituksella oli tarjottavaa liikennesektorille. Näin toteaa kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Katja Taimela (sd.).

- Korjausvelan kärkihankerahoitus päättyy tähän vuoteen ja ensi vuonna väyläverkosta huolehtimiseen on yli 300 miljoonaa vähemmän rahaa. Rahoittaakseen kärkihankkeensa hallitus on siirtänyt tarvittavat uudet liikennehankkeet seuraaville hallituksille.

- Parlamentaarinen työryhmä pohtii parhaillaan millä tämä kaikki rahoitetaan tulevaisuudessa, kun korjausvelkaa on 2,5 miljardia ja tarpeita on esitetty uusille väylille kymmenien miljardien edestä.