Raidepuolue

View Original

HS: Valtion myytävä omaisuutta Länsiradan rahoittamiseksi - Espoo harkitsee hankkeen hylkäämistä

Helsingin Sanomat kertoo, että Länsirata-hankkeen jääminen ilman EU-rahaa tarkoittaa valtiovarainministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän mukaan sitä, että puuttuva rahoitusosuus täytyy kaivaa muualta.

- Käytännössä se tarkoittaisi tässä omaisuustulojen kasvattamista, hän sanoo lehdelle.

Lehden mukaan valtio saa omaisuustuloja esimerkiksi osingoista ja yhtiöomistusten myymisestä.

Lehti uutisoi, että Espoo olisi jäämässä pois hankkeen rahoittamisesta. Aiemmin Helsinki irtautui rakennusvaiheen rahoittamisesta.

- Turun tunnin junaan osallistumisesta kuuluu jo soraääniä Espoossa. Kaikki päättäjät eivät halua laittaa rataan rahaa.

(Kuvituskuva: Santeri Viinamäki)