Raidepuolue

View Original

HS: Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna

HS:n Tukholman-kirjeenvaihtaja Petja Pelli kirjoittaa kolumnissaan, että suomalaisin silmin Ruotsin junakalusto näyttää vanhalta.

Pellin mukaan epäjärjestystä pidetään normaalitilana Ruotsin kilpailutetuilla rautateillä.

- Myöhästymiset ovat niin yleisiä, että luottamus järjestelmään järkkyy.

Pellin mukaan on yleisesti tiedostettu tosiasia, että Ruotsin junakalusto on vanhaa.

- Kotitaloni lähellä on rautatien ylittävä silta, josta tilannetta voi seurata. Ali kolistelee yksi toisensa jälkeen parhaat päivänsä nähneitä vaunuja, jotka näyttävät kuin tuulahdukselta historiasta. Niihin verrattuna Suomen Intercityt ja Pendolinot ovat tieteiselokuvamateriaalia.

Pelli kertoo, että junat myöhästelevät Ruotsissa Suomea enemmän.

- Touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa Ruotsin pitkän matkan junista vain runsaat 70 prosenttia oli asemalla ajoissa. Myöhästymiseksi lasketaan yli viiden minuutin epätäsmällisyys.

- Suomessa asemalle ehti vastaavana aikana ajoissa keskimäärin noin 80 prosenttia kaukoliikenteen junista.

Pelli muistuttaa, että Ruotsi on pudonnut monta sijaa konsulttiyhtiö Boston Consultancy Groupin vertailussa, jossa Euroopan maiden junapalveluita verrataan laadun, turvallisuuden ja käyttöasteen perusteella.

- Tuoreimmassa vuoden 2017 vertailussa Ruotsi oli sijalla kuusi, Suomi sijalla kolme.

(Kuva: MTR/Victor Fremling)