Raidepuolue

View Original

HS: Saksan valtio ja Deutsche Bahn investoivat 86 miljardia rataverkon uusimiseen

Helsingin Sanomat kertoo, että Saksan valtio rautatieyhtiö Deutche Bahn aikoo rahoittaa rataverkon uudistamishanketta 62 miljardilla eurolla ja valtiollinen rautatieyhtiö Deutche Bahn 24 miljardilla eli hankkeeseen käytetään yhteensä 86 miljardia.

- Saksan junaverkosto on saanut paljon kritiikkiä myös muuten ja sen on sanottu jääneen junnaamaan paikoilleen samalla kun junaliikenne muualla Euroopassa on kehittynyt, lehti toteaa.

Saksan hallituksen ilmasto-ohjelman tavoitteena on saada saksalaiset vaihtamaan auto- ja lentomatkustamisen junaan. Saksa haluaa vuoteen 2030 mennessä vähentää päästöjään 55 prosenttia verrattuna vuoteen 1990.

Saksa alensi hiljan osaa junalippujen hinnoista, kun taas esimerkiksi Britannia nosti niitä.