Raidepuolue

View Original

HS: Rail Baltican rakentaminen sai vauhtia Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

Helsingin Sanomien mukaan pitkään paikallaan junnannut suurhanke Rail Baltica etenee nyt vauhdilla.

- Rautatien tärkeyttä lisää ilmastonmuutoksen lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Kalusto kulkee paljolti rautateitä pitkin.

HS kertoo, että radan rakennusta hallinnoivan yhteisyrityksen, RB Rail AS, omistajavaltiot Viro, Latvia ja Liettua ovat syytelleet toisiaan viivästymisistä. Radan rakennuksesta kussakin maassa vastaa kansallinen yhtiö.

- Nyt olemme yksimielisempiä kuin koskaan, Rail Baltic Estonian toimitusjohtaja Anvar Salomets kertoo lehdelle.

Noin 900 kilometrin pikarata kulkee liki suoraan Tallinnasta Pärnun kautta etelään Puolan rajalle.

Matka-aika Tallinnasta Pärnuun olisi noin puoli tuntia, Riikaan alle kaksi ja Varsovaan alle seitsemän. Junan huippunopeus on noin 250 kilometriä tunnissa.

Lehden mukaan EU on luvannut rahoittaa jopa 85 prosenttia radan rakennuskustannuksista rajat ylittävänä liikenneyhteytenä.

(Havainnekuva Ülemisten rautatieasemasta Tallinnassa)