Raidepuolue

View Original

HS: Espoo mukaan uuden Turun oikoradan suunnitteluun

Helsingin Sanomat kertoo, että Espoo päätti lähteä mukaan uuden Turun oikoradan suunnitteluun.

- Tunnin junayhteyden hyväksyminen tarkoittaa samalla kaupunkiradan ja Espoon pohjois- ja keskiosien rakentamisen yhä todennäköisempää toteutumista.

Lehden mukaan Espoo päätti maanantaina lähteä osakkaaksi uutta junayhteyttä suunnittelevaan yhtiöön.

- Espoo sijoittaisi yhtiöön 10,25 miljoonaa euroa. Yhtiön osakkuus ei vielä tarkoita ratayhteyteen sitoutumista, mutta yhtiöön sitoutuminen kuvaa hyvin poliittista halukkuutta olla mukana hankkeessa.

Mukana hankkeessa ovat lisäksi valtio, Helsinki, Kirkkonummi, Vihti, Lohja, Salo ja Turku. Liikenne voisi nykyisen suunnitelman mukaan alkaa uudella radalla vuonna 2031.