Raidepuolue

View Original

Helteinen heinäkuu siivitti ravintolavaunut ennätysmyyntiin

Kotimaan matkailun suosio näkyy junamatkustamisen kasvuna. Heinäkuussa tehtiin 5 prosenttia enemmän kotimaan junamatkoja viime vuoteen verrattuna. Helteinen heinäkuu näkyi voimakkaasti ravintolavaunuissa, joissa tehtiin kaikkien aikojen myyntiennätys.

- Kotimaan junissa myytiin heinäkuun aikana virvoitusjuomia viime vuoteen verrattuna lähes puolitoistakertaisesti, yhteensä 130 000 kappaletta. Jäätelöitä meni 50 000 kappaletta ja olutta 53 000 tuoppia. On todella hienoa seurata, kuinka asiakkaat ovat ottaneet uusitun ravintolavaunun omakseen, matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen toteaa.

Kotimaan junamatkailun suosio näkyy piikkinä kaukoliikenteen matkamäärissä, ja vahva kasvu jatkui koko kesän, heinäkuussa matkustajia oli 5 prosenttia viime vuotta enemmän.  Eniten kasvua syntyi Helsingin ja Kuopion (13%) sekä Helsingin ja Rovaniemen (12%) välillä. Jyväskylän ja Helsingin välinen reitti kasvoi jopa 77%, mutta kasvua selittävät viime vuoden ratatyöt, jotka sulkivat Jämsän ja Jyväskylän välisen liikenteen kuudeksi viikoksi.

Erittäin ruuhkaisen Helsingin ja Turun välisen rantaradan ratatyöt ja niistä johtuneet hidastukset päättyvät pääosin 12.8. Helsingin ratapihan parannushankkeen vaikutukset lähiliikenteeseen ja vaihtoyhteyksiin ovat päättyneet elokuun alussa.

- Kesän liikenteessä on ollut haasteita ratatöiden lisäksi täsmällisyyden osalta. Odottamattomat tapahtumat, kuten Tampereen siltapalot ja kalustovauriot ovat tuoneet oman haasteensa liikenteeseen. Liikenneviraston teettämiä ratatöitä tarvitaan, jotta liikenne toimii tulevaisuudessa sujuvasti. Yhteistyössä etsimme kehityskohteita täsmällisyyden parantamiseksi ratatöiden aikana.

Helsingin ja Tampereen välisellä pääradalla uusitaan liikenteenohjaustekniikkaa, mikä voi aiheuttaa hidastuksia syyskauden liikenteeseen joulukuun puoleen väliin saakka.