Raidepuolue

View Original

Hallitus esittää venäläisiä junavaunuja kotimaan puunkuljetuksiin

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen, jolla täydennettäisiin aiemmin annettua hallituksen esitystä raideliikennelain muuttamisesta.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi raideliikennelain 80 pykälää niin, että kansainvälisten rautatiekuljetusten puutavarakuljetuksiin käytettävää vaunukalustoa voitaisiin käyttää tilapäisesti Suomen sisäisiin puutavarakuljetuksiin, jos vaunukalusto on Suomessa toimivien metsäteollisuuden yritysten tai näiden kokonaan omistaman, mutta kolmannessa maassa toimivan tytäryrityksen omistuksessa.

Suomen sisäisissä puutavarakuljetuksissa olisi sallittua käyttää kalustoa, jonka käytöstä Suomessa toimiva metsäteollisuuden yritys tai lastinantaja ovat tehneet vuokrasopimuksen Euroopan talousalueella toimivan kaluston omistajan kanssa.

Raakapuun tuonti Venäjältä on loppunut Ukrainaan tehdyn hyökkäyksen ja sen myötä asetettujen pakotteiden vuoksi. Raakapuu on tuotu Venäjältä Suomeen kansainvälisen liikenteen vaunukalustolla, jota ei voi nykyisellään käyttää kotimaan sisäisissä rautatiekuljetuksissa.

Lakimuutoksella helpotettaisiin metsäteollisuuden tilannetta nyt kun kansainvälisiä puukuljetuksia korvataan kotimaisen raakapuun kuljetuksilla.

Kyseessä olisi määräaikainen poikkeusmenettely, joka olisi voimassa 31.12. 2026 saakka. Tänä aikana Suomessa toimivien metsäteollisuuden yritysten ja rautatieyritysten tulisi hankkia EU-vaatimusten mukaista vaunukalustoa Suomen sisäisiä puutavarakuljetuksia varten, jotta poikkeusmenettelystä voidaan luopua viimeistään ehdotettuun määräaikaan mennessä.

Esitysluonnos on ollut lausuntokierroksella 24.–30.3.

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla. Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun eduskunta antaa ehdotetulle laille hyväksyntänsä.

(Kuva: Jukka Virta)