Raidepuolue

View Original

Fintraffic: Ratatyöt aiheuttavat muutoksia I-junien kulkuun

Lukuisat ratatyöt vaikuttavat kesän junaliikenteeseen. Fintrafficin mukaan tälle kesälle osuu merkittäviä lähiliikenteeseen vaikuttavia töitä, jotka kaikki ovat yhteyksissä toisiinsa. Helsingin Pukinmäen siltaremontti on aiheuttanut muutoksia lähijunaliikenteeseen.

Junille alun perin suunniteltu liikennemalli osoittautui liian häiriöherkäksi ja matkustajien näkökulmasta ennakoimattomaksi. Tämän vuoksi Väylävirasto, Fintraffic, VR ja HSL ovat yhdessä päättäneet muutoksista I-junien kulussa. Tavoitteena on näin sujuvoittaa ja parantaa liikennöintiä sekä informointia matkustajalle.

Jatkossa joka toinen I-juna ajetaan pysähtymättä Tikkurilan ja Oulunkylän välillä eli Pukinmäen lisäksi Puistolan, Tapanilan ja Malmin ohi.  Väliasemien kautta kulkevat I-junat ajavat edelleen pysähtymättä Pukinmäen ohi.

Lähiliikennekonduktöörejä kohdennetaan opastamaan matkustajia Oulunkylän ja Malmin asemilla. Lisäksi kuulutuksia ja näytöissä olevaa matkustajainformaatiota muokataan ja junissa olevaa informaatiota parannetaan. Ajantasaista tietoa on saatavilla VR:n ja HSL:n palveluista.

Muutos kestää 29.8. saakka.

Arkisin

Klo 5:45 lähdöstä alkaen klo 18:45 lähtöön asti joka toinen I-juna (lähdöt minuuteilla -05, -25 ja -45) ohittavat Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan. Väliin jäävät I-junat (lähdöt minuuteilla -15, -35 ja -55) ohittavat vain Pukinmäen, kuten tähän asti.

Klo 19:15 lähdöstä alkaen klo 22:35 lähtöön asti kaikki I-junat ohittavat Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan.

Niinä aikoina, kun I-junat ohittavat useampia asemia, palvelee K-juna Malmin, Tapanilan ja Puistolan matkustajia.

Viikonloppuisin  

Klo 7:55 lähdöstä alkaen klo 22:35 lähtöön asti kaikki I-junat ohittavat Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan.

Niinä aikoina, kun I-junat ohittavat useampia asemia, palvelee K-juna Malmin, Tapanilan ja Puistolan matkustajia.