Raidepuolue

View Original

Liittojohtaja: Nykymallisessa rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamisessa ei ole mitään järkeä

Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki kertoo, että ministeri Anne Bernerin (kesk.) rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamista käsittelevät työryhmät ovat pyörineet viime syksystä lähtien.

-Arvioni mukaan lähes kaikki tukee sitä Boston Consulting Groupin selvitystä eli hankkeessa ei ole kansantaloudellisesti mitään järkeä. Kustannukset kasvavat kaikilla tasoilla, mikä nostaa lippujen hintoja. Hyvä valtion osingonmaksaja katoaa samalla maailmankartalta.

- Olen huolissani siitä, mitä liikennettä leikataan kun kalusto loppuu jaettaessa. Tavara- vai henkilöliikennettä? Siitä jos kustannukset nousee, selviää rahalla mutta lisää kalustoa ei saa sormia napsauttamalla.

Ainutlaatuinen kalustoyhtiömalli

Palomäki muistuttaa, että sen vuoksi investointien pitää olla etupainotteisia.

-Tämä koskee kalustoa ja ratoja. Menossa on tavaraliikenneselvitys, joka näyttää siltä että siinä haetaan vaan tekosyitä millä perustellaan miksi valtion pitää sosialisoida  tavaraliikennekalusto ministeriön alle.

-Missään eurooppalaisessa valtiossa ei ole käytössä julkisesti omistettua kalustoyhtiötä tavaraliikenteessä. Sellainen syrjäyttää yksityisiä Investointeja ja kantaa merkittävää liiketaloudellista riskiä yksityisten yritysten puolesta. Sen perustamisen jälkeen kaikki investoinnit ovat valtiollisia.

Palomäen mukaan toimivassa markkinassa valtio mahdollistaa investoimalla infraan ja yritykset investoi liiketoimintaan.

-Tätä perusteellaan sillä että kilpailua ei ole tavaraliikenteeseen syntynyt kymmenessä vuodessa. Idän liikenne joka on liiketaloudellisesti kiinnostavinta, avattiin kilpailulle vasta 2016 joukukuussa ja heti Fennia Rail voitti kuljetuksia omalla kalustollaan. Mielenkiintoa oli muillakin mutta LVM aiheutti samanlaisen markkinahäiriön kuin autovero- ja sähköpyöräaloitteillaan.

Palomäki toteaa, että eri konsulttiselvitykset kilpailun vaikutuksista ovat olleet hyvin ristiriitaisia ja salaisia

-Osa niistä valmistui vasta vuosi sitten tehdyn hallituksen päätöksen jälkeen.

-LVM, valtion omistajaohjaus, VR ja eri konsultit ovat kukin tahoillaan päätyneet merkittäviin näkemyseroihin mm. kilpailutusmallista ja VR:n eriyttämisistä sekä näihin liittyviin kustannuksiin.

Palomäki kertoo, että taloudellisia laskelmia ei ole esitetty tehtyjen valintojen perustaksi.

-Toimeenpanon aikana on tehty eri selvityksiä kiistanalaisista asioista. Tulokset ovat tukeneet VNK:n omistajaohjauksen näkemyksiä. Uudestaan arvioitavia asioita on monia ja toimeenpanoperiaatteita tulee arvioida uudestaan. Erityisesti henkilöliikenteen kilpailutusmallin kannalta. Sama malli ei sovellu koko Suomeen eikä VR:n pilkkomisen tarpeellisuuden näkökulmasta. Se ei ole perusteltua.