VR: Haastava toimintaympäristö rasitti liiketulosta merkittävästi alkuvuonna

VR: Haastava toimintaympäristö rasitti liiketulosta merkittävästi alkuvuonna

Ensimmäinen vuosineljännes oli haastava VR:n liiketoiminnoille.

- Kannattavuuttamme laskivat pitkään jatkuneet poliittiset lakot, merkittävän ratavaurion ja poikkeuksellisen pitkän pakkasjakson aiheuttamat kalustohaasteet ja kasvaneet kustannukset. Strategian toteuttaminen ja tuloskäänteen vauhdittaminen kilpailukykymme parantamiseksi jatkuvat määrätietoisesti, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Toimitusjohtaja Elisa Markulan mukaan VR:n vertailukelpoinen liiketulos jäi ensimmäisellä neljänneksellä tappiolliseksi ja oli -17,1 miljoonaa euroa. Poliittisilla lakoilla oli merkittävä, yli 10 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liiketulokseen. Poikkeuksellisesta ratavauriosta johtuvat kaluston rikkoutumiset sekä erityisen haastavat talviolosuhteet aiheuttivat merkittäviä lisäkustannuksia.

Ensimmäisellä neljänneksellä poliittiset työtaistelut pysäyttivät matkustajaliikenteen kahdeksi päiväksi ja logistiikkakuljetukset 23 päivän ajaksi.

- Helmikuussa jouduimme pysäyttämään kaukojunaliikenteen turvallisuussyistä ratavaurion aiheutettua lovia junien pyöriin. Ratavaurion myöhäisen paikantamisen ja viivästyneen radan korjauksen seurauksena noin 40 % kaukoliikenteen junakalustosta ehti vaurioitua.

VR:lle aiheutui merkittäviä kustannuksia junakaluston korjauksesta, kalustovajeesta johtuneesta liikenteen supistamisesta ja sen uudelleen järjestelystä. Alkuvuoden pitkä pakkasjakso aiheutti merkittäviä haasteita liikenteelle.

- Jouduimme perumaan 10–15 % junavuoroistamme viikon ajalta, jotta kalusto saatiin tehostetusti sulatettua ja huollettua. 

Kaukoliikenteen liikevaihto kasvoi 5 % ja matkoja tehtiin 3,5 (3,4) miljoonaa. Liikevaihdon ja matkamäärien kasvua tuki jo vuoden ensimmäiselle neljännekselle osunut pääsiäinen. Kaukoliikenteen täsmällisyys jäi poikkeuksellisen heikolle tasolle 69 % (86 %) tilapäisten nopeusrajoitusten ja kalustohaasteiden vuoksi. Heikko täsmällisyys vaikutti suoraan asiakastyytyväisyyteen, joka NPS:llä mitattuna oli 32 (53). Asiakastyytyväisyys palautui nopeasti neljänneksen loppua kohden viime vuoden tasolle.

Tavaraliikenteen volyymeja ja tulosta painoivat merkittävästi poliittiset työtaistelut sekä vaikeat talviolosuhteet. Rautatiekuljetusten volyymit laskivat -15,6 % ja olivat 6,2 (7,4) miljoonaa tonnia.

Kaupunkiliikenteen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta. Poikkeukselliset sääolosuhteet hidastivat liikevaihdon kehitystä ja kasvattivat selkeästi kustannuksia ensimmäisen neljänneksen aikana. Lisäksi pitkien sopimusten huono kannattavuus nykyolosuhteissa heikensi tuloskehitystä.

- Strategiamme keskittyy kannattavuuteen, kasvuun sekä arvoihimme pohjautuvan työkulttuurin luomiseen. Haemme kasvua muilta markkina-alueilta. Vahvistamme kilpailukykyämme hankkimalla yrityskaupalla ruotsalaisen MTR Express (Sweden) AB:n (MTRX) kaukoliikennetoiminnan Göteborg-Tukholma välillä. Yrityskaupan myötä toimintamme laajenee Ruotsin matkustajaliikenteessä alueellisesta ostoliikenteestä markkinaehtoiseen kaukoliikenteeseen.

Päästöttömän raideliikenteen liikennemuoto-osuuden kasvattaminen edellyttää asiakastyytyväisyyden jatkuvaa parantamista. Junien myöhästymisistä noin puolet johtuu heikosta ratainfrasta, joten oikein kohdennetut ja riittävät valtion infrainvestoinnit ovat välttämättömiä junien täsmällisyyden parantamiseksi. Toimivat verkkoyhteydet ovat merkittävä osa junamatkan asiakaskokemusta. Jo 60 prosenttiin kaukoliikenteen junista on asennettu viisi kertaa nopeampi uusi junaverkko. Junien verkkoyhteyksien parantamiseksi tarvitaan kuitenkin myös teleoperaattoreiden investointeja radanvarren verkkoinfraan.

VR tukee hallitusohjelman raideliikennekirjausten toteuttamista tosiasiallisen kilpailun lisäämiseksi. Hallitusohjelman rajauksen mukaan julkista tukea ei osoiteta markkinaehtoisesti toimiville reiteille ja kannatamme raidemarkkinan kehittämistä Suomessa asiakkaan valinnanvapauteen perustuvan markkinaehtoisen liikenteen pohjalta. Vapaata kilpailua täydentää julkisesti tuettu, kilpailutettava ostoliikenne. Useilla alueilla onkin tahto kehittää alueellista ostoliikennettä jo lähivuosina.

Ostoliikenteen kalustoyhtiö on mahdollista perustaa nopeasti. Tällä tuettaisiin kilpailun syntymistä niin ostoliikenteeseen kuin markkinaehtoiseen liikenteeseen markkinalle tulon kynnystä alentaen. Kilpailuneutraalin ympäristön luomiseksi VR luopuu asemakiinteistöistä, varikoista ja yhtiön omistukseen jääneestä raideinfrasta. Olemme asettaneet myyntiin dieselvetureita sekä matkustajaliikenteen vaunuja.

Uudistetun strategiamme mukaisesti haemme vuoden 2027 loppuun mennessä 250 miljoonan euron edestä tulosparannustoimenpiteitä, jotka mahdollistavat miljardin euron kalustoinvestointien rahoituksen ja varmistavat kilpailukykymme tulevaisuudessa. Investoimme jatkuvasti asiakaskokemuksen parantamiseen samalla kun kehitämme operatiivista tehokkuutta ja tarkastelemme kriittisesti kiinteitä kustannuksia.

- Haluan kiittää työntekijöitämme erinomaisesta työstä ja sitoutumisesta alkuvuoden haastavassa toimintaympäristössä. Yhdessä me rakennamme tulevaisuuden kestävää VR:ää. Välitämme, teemme yhdessä, pyrimme parempaan - arvomme ohjaavat meitä eteenpäin yhteisellä matkalla.

Kuluvan vuoden näkymät

VR odottaa, että vuoden 2024 vertailukelpoinen liiketulos paranee verrattuna vuoteen 2023.

Junamatkustuksen suosio kasvoi vuoden 2023 aikana ennätystasolle. Arkipäivien liike- ja työmatkustaminen sekä vapaa-ajan matkustaminen kasvoivat. Kaukoliikenteen matkamäärien arvioidaan kasvavan edelleen vuoden 2024 aikana.

Suomen raskaan teollisuuden heikentynyt suhdanne on pienentänyt tavaraliikenteen rautatiekuljetusten volyymeja vuoden 2023 toisesta neljänneksestä lähtien. Tavaraliikenteen rautatiekuljetusten volyymien odotetaan jäävän edelleen normaalia matalammalle tasolle.

VR arvioi, että kuljetusten volyymit kasvavat vuonna 2024 verrattuna edelliseen vuoteen erityisesti vuoden toisella puoliskolla. Rautatiekuljetusten hintatason odotetaan nousevan vuonna 2024 verrattuna edelliseen vuoteen.

Kaupunkiliikenteessä ennen pandemiaa solmittujen pitkäaikaisten sopimusten negatiivisten vaikutusten kannattavuuteen odotetaan jatkuvan. Tehostamistoimenpiteillä ja sopimusportfolion uudistamisella pyritään kaupunkiliikenteen kannattavuuden parantamiseen, mutta kannattavuushaasteiden odotetaan jatkuvan.

Kaupunkiliikenne: Koskelan uudelle varikolle asetettu korkeat ympäristö- ja toiminnallisuustavoitteet

Kaupunkiliikenne: Koskelan uudelle varikolle asetettu korkeat ympäristö- ja toiminnallisuustavoitteet

VR: Junalla vaivattomasti kesän tapahtumiin – Lisävuoroja ja teemajunia kesämatkaajan iloksi

VR: Junalla vaivattomasti kesän tapahtumiin – Lisävuoroja ja teemajunia kesämatkaajan iloksi